— Mitä tuikkavaa valoa leviääkään pimeään tuolta ihmisten kodeista! sanoi Anna. — Tuo valoviiru lahden toisella puolen on kuin helminauha. Ja The Glenistä hohtaa kokonainen tähtisikermä… Katsos, Gilbert, tuo valopilkku näkyy meiltä. Olen iloinen, etten sitä sammuttanut. Minusta ei ole hauska tulla pimeään taloon. Eikö olekin suloista katsella valoa, joka tuikkaa omasta kodistamme, Gilbert?
— Se on yksi maailman miljoonien kotien joukosta — mutta meille se merkitsee vartiotulta ja johtotähteä tässä matoisessa maailmassa… Anna-tyttöseni, kenellä on oma koti ja herttainen, punatukkainen vaimo — mitä voisikaan hän enää pyytää elämältä?
— Erästä pikkuseikkaa täytyy hänen sentään vielä pyytää, kuiskasi Anna, pusertaen hellästi hänen käsivarttansa. — Oi, Gilbert, minusta tuntuu väliin kuin minun olisi mahdoton odottaa aina kevääseen asti.
XV.
JOULUAATTO.
Aluksi olivat Anna ja Gilbert tuumiskelleet matkustaa Avonleahin joulua viettämään, mutta lopuksi he päättivät jäädä kotiin.
— Ensimmäisenä jouluaattona, jonka vietämme yhdessä, tahdon olla omassa kodissani, selitti Anna.
Siitä johtui nyt, että Marilla näytti siltä kuin olisi tehnyt purjehdusretken maapallon ympäri. Hän ei ollut vielä koskaan ennen ollut sadan kilometrin päässä kodistansa, eikä hän ollut koskaan syönyt joulupäivällistä muualla kuin Vihervaaran talossa.
Rakel-täti oli valmistanut ja tuonut mukanansa suunnattoman luumu vanukkaan. Tuon kunnon rouvan oli ollut mahdoton uskoa, että kukaan nuoremman sukupolven jäsen — ja lisäksi vielä akateemista sivistystä saanut — osaisi valmistaa syötävän luumu vanukkaan, mutta muutoin hän kehuskeli Annan taloudenhoitoa.
— Anna on oiva emäntä, sanoi hän Marillalle vierashuoneessa sinä iltana, jolloin he olivat saapuneet. — Olen tarkastanut hänen leipäsäiliönsä ja sangon, missä on porsaanruokaa. Sen nimittäin voin sanoa sinulle, että noiden molempain pitopaikkojen mukaan voi arvostella emäntää. Sangossa ei ollut mitään, joka ei todella olisi sinne kuulunut, ja leipäsäiliössä ei ollut puivia leipäpaloja. Sehän on luonnollista, sillä hänhän on sinun kasvattamasi, mutta on otettava lukuun, että hän sitten tuli korkeakouluun. Minä huomasin heti, että hänellä on minun virkkaamani peite — tuo, jossa on tupakanlehtimalli — täällä toisessa vierassängyssä, ja sinun suuri palmikoitu mattosi on arkihuoneen uunin edessä. Tuollaiset pikkuseikat tekevät olon heti kodikkaaksi.