— Mutta minä tahdon tietää, että kaikki on oikein siistiä ja kunnollista, vaikkei hän saisikaan sitä nähdä, sanoi Anna Marillalle. — Kirjassa "Kulta-avaimet" hän kertoo sankarittarista Alicesta ja Louisasta, että he aina pesivät kellarinrappuset eivätkä koskaan unohtaneet lakaista vuoteitten aluksia… Minulla olisi niin paha omatunto, jos tietäisin, että romuvajassa on sotkuisen näköistä, kun rouva Morgan on talossa. Miksi luetaan hyviä kirjoja, ellei oteta niistä oppia?
Samana iltana onnistui renkipojan John Henryn ja Davyn yhteisin voimin ottaa hengiltä molemmat valkeat kukkopojat, ja Anna kyni ja puhdisti ne. Tämä sangen epämiellyttävä työ tuntui hänestä tänään oikein mieluisalta, kun hän ajatteli lihavien kelpo lintujen lopullista tarkoitusta.
— En pidä lintujen kynimisestä, uskoi hän Marillalle, mutta eikö olekin onni, ettei meidän tarvitse panna sieluamme siihen, mitä kätemme tekevät? Kynin kananpoikia käsilläni, mutta ajatukseni harhailivat ylhäällä korkeudessa Linnunradan tähtien parissa.
— Niin, enkös ajatellutkin, että sinä sirottelit lattialle tavallista enemmän höyheniä, sanoi Marilla.
Sitten huolehti Anna Davyn vuoteeseen ja vaati häneltä lupauksen, että hän käyttäytyisi erinomaisesti koko seuraavan päivän.
— Jos olen niin kiltti kuin ajatella voi koko huomispäivän, annatko minun sitten seuraavana päivänä olla niin paha kuin tahdon, kysyi Davy.
— Tiedät kyllä, etten voi antaa, Davy pieni, sanoi Anna varovasti, mutta minä otan sinut ja Doran mukaani ruuheen ja soudamme aina järven toiselle puolelle saakka. Sitten nousemme maihin hiekkarannalle ja otamme evästä mukaan.
— Vai niin, siihen kyllä suostun, sanoi Davy. — Ja minä tulen olemaan kiltti, kissa vieköön. Olin aikonut mennä herra Harrisonin luo ja ampua herneitä uudella ilmapyssylläni Inkivääriin, mutta voin hyvin antaa sen jäädä toiseen päivään. Huomisesta päivästä tulee kai aivan kuin sunnuntai, mutta jos sitten saamme soudella sinun kanssasi ja ottaa eväslaukun mukaan, niin voin kai mukautua…