— Missä on Davy? sanoi Marilla välinpitämättömästi katsahtaen tähteen.
— Vuoteessaan. Olen luvannut mennä soutelemaan hänen ja Doran kanssa ja ottaa eväslaukun mukaan. Luonnollisestikin — alkuperäinen ehtohan oli, että hän olisi kiltti. Mutta hänhän koetti olla kiltti — ja minulla ei ole sydäntä peruuttaa lupaustani.
— Sinä tulet hukuttamaan itsesi tai kaksoiset, jos lojutte ja reuhdotte siellä järvellä ruuhessa, jupisi Marilla. — Olen elänyt täällä jo kuusikymmentä vuotta enkä ole vielä koskaan astunut jalallani mihinkään veneeseen.
— No, silloin on totta tosiaan aika tehdä se, sanoi Anna kujeillen. — Tule mukaamme aamulla! Lukitsemme talon ja vietämme koko päivän järvellä ja hiekkarannalla ja annamme muun maailman huolehtia itsestään.
— Ei kiitoksia, vastasi Marilla harmistuneen painokkaasti. — Sepä olisi kaunis katseltava, eikö totta? — Minä istumassa ristissä käsin ruuhessa! Olen kuulevinani Rakel Lynden päivittelevän… Tuolla ajaa herra Harrison pois. Luuletko olevan mitään totta siinä huhussa, että herra Harrison etsisi Isabella Andrewsin seuraa?
— En tosiaankaan luule. Hän oli siellä eräänä iltana siksi, että hänen piti puhua liikeasioista herra Harmon Andrewsin kanssa, mutta silloin rouva Lynde sattui näkemään hänet ja sanoi, että hän varmaankin kulki kosimisaikeissa, koska hänellä oli kaulus kaulassaan… En luule herra Harrisonin koskaan menevän naimisiin. Hänellä tuntuu olevan hyvin piintyneet ennakkoluulot avioliitosta…
— Oh, tuollaisista vanhoistapojista ei tiedä koskaan, mistä tuuli käy… Ja jos hänellä oli kaulukset kaulassaan, niin yhdyn melkein Rakel Lyndeen siinä, että se näytti epäiltävältä, sillä en koskaan ennen ole nähnyt kauluksia tuolla miehellä…
— Ne hän pani kaulaansa varmaankin vain siksi että hänellä oli liikeasioita Harmon Andrewsin kanssa, sanoi Anna. — Olen kuullut hänen sanovan, että vain sellaisissa tilaisuuksissa miehen on huolehdittava ulkoasustaan, sillä jos hän näyttää varakkaalta, niin ei toinen tohdi yrittää vetää häntä nenästä… Minun käy oikein sääliksi herra Harrisonia — hän ei voi mitenkään olla tyytyväinen elämäänsä! Täytyy tuntua sangen kolkolta, kun ei ole ketään muuta, joka välittäisi, paitsi papukaija, eikö niin? Mutta minä olen pannut merkille, ettei herra Harrison pidä siitä, että häntä säälitään… Siitä ei kai kukaan ihminen pidä, luulen minä.
— Tuossa tulee Gilbert tietä pitkin, sanoi Marilla. — Jos menet hänen kanssaan soutelemaan järvelle, niin ota yllesi päällysnuttusi ja kalossisi. Tänä iltana laskeutuu runsaasti kastetta.