— Marilla ei ole kitsas, Davy, sanoi Anna ankarasti. — Olet hyvin kiittämätön lausuessasi hänestä sellaista.
— On olemassa eräs toinen sana, joka merkitsee aivan samaa, mutta kuuluu koko joukon paremmalta, vaikka en nyt voi muistaa sitä, sanoi Davy, rypisti otsaansa ja näytti kovin miettiväiseltä. — Kuulin taannoin Marihan itsensä sanovan, että hän oli sellainen.
— Jos tarkoitat taloudellista, niin se on aivan muuta kuin kitsas. On oivallinen inhimillinen ominaisuus olla taloudellinen — säästäväinen, näetkös. Jos Marilla olisi ollut kitsas, ei hän ikäpäivänä olisi ottanut sinua ja Doraa, kun sinun äitisi kuoli. Olisitko jäänyt mielelläsi rouva Wigginsin luo?
— Oh, mene metsään!… — Davy ihan kuumeni tuosta ajatuksesta. — En tahdo myöskään mennä Richard sedän luo. Tahdon paljon mieluummin olla täällä, vaikkakin Marilla on sellainen kuin tuo pitkä sana pannessaan hilloa minulle, siksi että sinä olet täällä, Anna… Kuulehan, Anna, kerrothan minulle kertomuksen ennen kuin nukun, eikö niin? Mutta minä en halua kuulla satua, jossa puhutaan keijukaisista ja muista sellaisista… Se kelpaa tytöille, mutta minä, minä haluan jotain jännittävää — niiden pitää ampua toisiaan ja lyödä kuoliaaksi toisiaan, ja talon täytyy syttyä palamaan, ja siinä täytyy tapahtua mielenkiintoisia asioita, näetkös…
Kaikeksi onneksi Annalle huusi Marilla tällä hetkellä huoneestaan.
— Anna, Diana antaa merkkejä kaikin voimin. On parasta, että otat selvää, mitä hän haluaa.
Anna juoksi itäiseen ullakkohuoneeseen ja näki hämärän läpi valovälähdysten vilkkuvan edestakaisin Dianan ikkunasta. Ne toistuivat aina viisi peräkkäin, mikä tyttöjen kerran omaksuman merkkijärjestelmän mukaan merkitsi: "Tule tänne heti, — minulla on tärkeätä puhuttavaa sinulle."
Anna heitti huivin päähänsä ja riensi Kummitusmetsän läpi ja herra
Bellin karjahaan poikki Mäntymäelle.
— Minulla on hyviä uutisia, Anna, sanoi Diana. — Äiti ja minä olemme juuri tulleet kotiin Carmodysta, ja kauppapuodissa tapasin Mary Sentnerin Spencervalesta. Hän sanoo, että Kuusikäytävän varrella asuvilla vanhoilla Coppin neideillä on itkuraitakoristeinen vati, ja hän luulee, että he ovat kyllä halukkaat myymään sen, sillä ei ole vielä koskaan kuultu, että Martha Copp olisi pitänyt kiinni jostakin, josta hän voi päästä eroon… Mutta jos nyt niin olisi, etteivät he haluaisi myydä vatia, niin on olemassa toinen Wesley Keysonilla Spencervalessa, ja sen hän tietää olevan myytävänä, mutta hän ei ole varma siitä, että se on aivan samanlainen kuin Josephine tädin.
— Huomenna minä ajan Spencervaleen sitä hakemaan, sanoi Anna päättäväisesti. — Ja sinun on tultava mukaan. Silloin tulee suuri taakka putoamaan sydämeltäni, sillä ylihuomenna minun täytyy mennä kaupunkiin, ja kuinka voin katsoa Josephine tätiä silmiin ilman itkuraitakoristeista vatia? Se hetki olisi vielä pahempi kuin tuo kerta, jolloin minun täytyi pyytää anteeksi sitä että olimme hypänneet hänen vuoteeseensa.