Useita kertoja heidän päästäessään hevosta valjaista ja pannessaan sitä talliin huomasi Anna, että Priscilla katseli häntä salavihkaa ihmettelevästi ja hämillään.
— Hänen ei sentään tarvitsisi tuolla tavoin töllistellä minua, ajatteli Anna hieman loukkaantuneena. — Ellei hän tiedä, mitä höyhenien muuttaminen patjaan merkitsee, niin voinee hän kuitenkin kuvitella sitä.
Kun Priscilla oli mennyt vierashuoneeseen, mutta Anna ei ollut vielä ehtinyt nousta rappusia, astui Diana aivan odottamatta keittiöön. Anna tarttui kiihkeästi ystävätärtään käsipuolesta.
— Diana Barry, kenen luulet tällä hetkellä istuvan vierashuoneessa?
Niin, kultaseni, rouva Charlotte Morgan — ja eräs miljonäärin rouva
Newyorkista — ja minä olen tämän näköinen — eikä ruuan murenaakaan
ole talossa paitsi vihoviimeinen kipene savustettua kinkkuamme, Diana!
Tällä hetkellä Anna havaitsi, että Diana tuijotti häneen aivan yhtä hämmästyneen näköisenä kuin Priscilla ennen. Ei, nyt tämä todellakin meni liian pitkälle…
— Oi, Diana, älä katso minuun noin! rukoili hän. — Sinun ainakin pitäisi ymmärtää, ettei maailman siisteinkään ihminen voi tyhjentää höyheniä patjasta toiseen ilman että se näkyy hieman hänen ulkokuorestaan…
— En — en — tarkoita höyheniä, sopersi Diana. — Minä — minä — tarkoitan nenääsi, Anna.
— Minun nenääni?… Oi Diana, ei kai mikään ole hullusti sen suhteen?
Anna syöksyi astiainpesupöydän ääressä olevan pienen peilin luo. Yksi ainoa katse antoi hänelle selityksen arvoitukseen. Hänen nenänsä loisti räikeän tulipunaisena.
Anna vaipui alas sohvalle — hänenkin lannistumattomien elin voimiensa mitta alkoi nyt olla täysi…