— Ah, minähän unohdin hangata nenääni voiteella illalla, ajatteli hän. — Juoksenpa säiliöön ja teen sen saman tien.
Anna oli kestänyt paljon kiusaa koettaessaan poistaa näitä kesakkoja. Erään kerran oli koko hänen nenänsä kesinyt — mutta kesakot olivat jäljellä. Nyt hän oli vain muutamia päiviä sitten eräästä kuvalehdestä löytänyt reseptin "kesakkoja vastaan", ja kun sen aineksia oli saatavissa, sekoitti hän heti ihmeitä tekevän voiteen, mikä herätti suurta paheksumista Marihan puolelta, joka katsoi, että jos kohtalo oli sijoittanut kesakkoja jonkun nenälle, niin oli hänen velvollisuutensa myöskin antaa niitten pysyä paikoillaan.
Anna kiiruhti ruokasäiliöön, joka aina oli sangen hämärä syystä että suuri piilipuu kasvoi heti ikkunan ulkopuolella. Nyt vallitsi sisällä täydellinen pimeys, sillä valkea verho oli vedetty ikkunan eteen kärpäsiä estämään. Anna sieppasi kesakkovoidepullon hyllyltä ja hieroi navakasti sillä nenäänsä, mihin hän käytti pientä sientä, joka oli nimenomaan tähän tarkoitukseen varattu. Kun hän oli täyttänyt tämän tärkeän toimen, palasi hän takaisin työhönsä. —
Se, joka kerrankin on ollut mukana muuttamassa höyheniä toisesta patjan päällisestä toiseen, voi elävästi kuvitella mielessään, että kun Anna viimeinkin oli lopettanut työnsä, hän oli hieman omituisen näköinen — lievimmin sanottuna. Hän oli valkea höyhenistä ja untuvista, ja hänen otsatukkaansa, joka oli pujahtanut esiin nenäliinan alta, kruunasi oikea takkuisten höyhenien muodostama sädekehä. Tällä kohtalokkaalla hetkellä kuului naputus keittiön ovelta.
— Se on varmaankin teurastaja, ajatteli Anna. — Niin, kauhean näköinen minä olen, mutta minun täytyy kuitenkin rientää ulos, sillä hänellä on aina niin kiire.
Anna kiiruhti keittiön ovelle. Jos koskaan armelias lattia on avautunut nielläkseen "untuvaisen" nuoren olentoparan, olisi Vihervaaran kellarinholvi tässä silmänräpäyksessä heti ottanut Annan pimeään helmaansa. Kynnyksellä seisoivat Priscilla Grant, kullankeltaisena ja vaaleaihoisena ja silkkiin puettuna, lyhyt ja paksu harmaatukkainen nainen matkapuvussa ja vielä kolmas nainen, pitkä ja komea, ihastuttavassa puvussa, kauniine, sielukkaine kasvoineen ja suurine tummansinisine silmineen, joita mustat silmäripset varjostivat. Anna vaistomaisesti tunsi heti paikalla, kuten hän olisi sanonut lapsena, että hänellä oli edessään kuuluisa kirjailijatar rouva Charlotta Morgan…
Tässä jonkun verran nolossa tilanteessa, joka tosiaan olisi voinut saattaa kenen tahansa hämmennyksiin, oli yksi ainoa ajatus Annalle selvänä, ja siihen hän tarrautui kiinni kuin pelastavaan oljenkorteen. Kaikki rouva Morganin sankarittaret olivat tunnettuja siitä, etteivät he koskaan kadottaneet mielenmalttiaan. Mitä vastoinkäymisiä ja harmeja heille sattuikin — aina he olivat "tilanteen herroja" ja osoittivat etevämmyyttään kaikissa olosuhteissa, jotka olivat ajasta ja paikasta riippuvaisia. Anna tunsi sen vuoksi, että hänenkin velvollisuutensa oli osoittaa kaikkea sitä mielenmalttia, mihin hän pystyi, ja sitä hän osoittikin niin tavattomassa määrässä, että Priscilla myöhemmin todisti, ettei hän ollut koskaan ihaillut Anna Shirleytä enemmän kuin tällä hetkellä.
Mitä sekavia tunteita lienee liikkunutkin hänen sisässään — hän ei näyttänyt niitä. Hän tervehti Priscillaa ja tuli esitetyksi hänen seuralaisilleen yhtä tyynesti ja vaivattomasti, kuin olisi hän itsekin ollut puettuna moitteettomimpaan seurustelupukuun. Hän ällistyi tosin aika lailla huomatessaan, että se ihastuttava nainen, jonka hän "oli vaistomaisesti tuntenut" rouva Morganiksi, ei ollut lainkaan rouva Morgan, vaan eräs tähän asti tuntematon rouva Pendexter, kun taas paksu, harmaatukkainen pikku rouva oli rouva Morgan — mutta verrattuna suureen yllätykseen — ei, ällistykseen — merkitsi tuo pieni tietysti sangen vähän.
Anna vei vieraansa arkihuoneeseen ja sitten vierashuoneeseen, jonne hän heidät jätti ja juoksi ulos auttamaan Priscillaa hevosen riisumisessa.
— On perin pahoin yllättää teidät näin valmistamatta, pyyteli Priscilla anteeksi, mutta vasta eilen illalla tiesin, että tänne tulostamme tulisi valmista. Charlotte täti matkustaa tiehensä maanantaina, ja tämä päivä hänen oli määrä viettää erään hyvän ystävänsä luona kaupungissa. Mutta eilen illalla tämä hyvä ystävä soitti, ettei hän tulisi, sillä heidän taloonsa oli tullut tulirokko ja heidän piti pysytellä eristettyinä kaikista ihmisistä… Silloin minä ehdotin, että tulisimme sen sijaan tänne, sillä tiesin, että sinua huvitti saada nähdä hänet. Pistäydyimme Valkorannan hotelliin ja noudimme sieltä rouva Pendexterin. Hän on tädin hyvä ystävä ja asuu Newyorkissa, ja hänen miehensä on miljonääri… Emme voi viipyä kauan, sillä rouva Pendexterin täytyy olla takaisin hotellissa kello viideltä.