ERÄS ILTAPÄIVÄ KAIKURANNASSA.
— Minne sinä nyt menet, Anna, kun olet noin hienona? ihmetteli Davy.
— Sinä näytät aika hepsakalta tuossa puvussa.
Anna oli tullut alas päivälliselle uudessa vaalean vihreässä musliinipuvussa — ensimmäinen värikäs puku, jota hän oli käyttänyt Matthewn kuoleman jälkeen. Se puki häntä erinomaisesti, kohottaen hänen ihonsa kukkasenhienoja värivivahduksia ja hiusten kullanruskeata hohdetta.
— Davy, en pidä siitä, että käytät tuollaista sanaa, sanoi hän, senhän kyllä tiedät. Menen Kaikurantaan.
— Saanko tulla mukaan, pyysi Davy.
— Saisit tulla mukaan, jos menisin hevosella. Mutta minä menen käyden, ja matka on liian pitkä sinun pikku jaloillesi. Sitä paitsi Paul tulee myöskin, ja sinähän et yleensä viihdy hänen seurassaan.
— Oh, pidän paljon enemmän Paulista kuin ennen, sanoi Davy tehden lusikallaan valtavan "rantaryöstön" kastikkeen ympäröimään saareen, jota hänen vanukkaansa edusti. — Tultuani itse näin kiltiksi, ei minulle niin suuria merkitse, että hän sittenkin on kiltimpi… Jos tällä tavoin jatkan, saan kyllä hänet kiinni jonakin kauniina päivänä — sekä kiltteydessä että voimissa… Paul on muuten kamalan reilu meille toisen valmistavan luokan pojille. Hän ei anna isojen poikien kiusata meitä ja hän opettaa meille monta hauskaa leikkiä.
— Mistä johtuu, että Paul vierähti puroon eilen puolenpäivän aikaan? kysyi Anna. — Tapasin hänet leikkikentällä, ja silloin hän oli niin likomärkä, että lähetin hänet heti kotiin vaihtamaan pukua kysymättä lainkaan, mitä oli tapahtunut.
— Niin, osittain se oli onnettomuustapaus, selitti Davy. — Hän pisti päänsä sinne tahallaan, mutta muu osa hänestä kuukahti jäljessä hänen tahtomattaan… Olimme kaikki puron luona, ja Prillie Rogerson suuttui Paulille jostakin — hän on kauhea kiukkupussi, vaikka hän on kaunis — ja sanoi, että Paulin isoäiti kietoi hänen hiuksensa vanhoista hansikkaista tehtyihin papiljotteihin joka ilta… Paul olisi kai välittänyt viisi siitä, mitä hän sanoi, ellei Gracie Andrews olisi nauranut, ja silloin Paul kävi aivan tulipunaiseksi, sillä Gracie, näetkös, on hänen tyttönsä… Niinpä niin, hän on Gracielle niin kohtelias — poimii hänelle kukkia ja kantaa hänen kirjojaan. Hän tuli punaiseksi kuin rapu ja sanoi, ettei hänen isoäitinsä varmastikaan tehnyt mitään sellaista ja että hänen tukkansa oli luonnostaan kihara… Ja sitten hän heittäytyi pitkäkseen rantaäyräälle ja kastoi päänsä puroon näyttääkseen niitä…
Tässä Marillan kasvot saivat kauhistuneen ilmeen, ja Davy jatkoi rauhoittaen: