RUNOUTTA JA PROOSAA.
Seuraavan kuukauden ajan Anna eli elämää, josta olisi voinut sanoa — ainakin Avonlean olosuhteisiin nähden — että se oli elämää mielenkiintoisten tapausten pyörteessä. Vaatimattomilla varusteluilla hänen omaa matkaansa varten Redmondin korkeakouluun oli vähäpätöinen merkitys. Mutta Lavendel neidin piti mennä naimisiin, ja Kaikuranta oli loputtomien neuvottelujen ja keskustelujen ja pohtimisten näyttämönä, joissa myöskin Charlotta Neljäs antoi hyvin harkittuja viittailuja ja neuvoja, sillä välin kuin hän vietti päivänsä ihastuksen ja hämmästyksen sekaisissa tunnelmissa.
Sitten tuli ompelijatar, ja saatiin kokea samalla kertaa sekä sitä huvia että ikävyyttä, minkä tuo mukanaan "vastuu" kankaitten valitsemisesta ja mallien etsimisestä muotilehdistä ja moninaisten koettelujen tarkastamisesta. Anna ja Diana viettivät puolet aikaansa Kaikurannassa, ja oli öitä, jolloin Anna ei voinut nukkua, niin kiihkeästi hän pohti maatessaan, oliko hän tehnyt oikein neuvoessaan Lavendel neidille uudenaikaista tummansinipunervaa ennemmin kuin merensinistä matkapuvuksi, ja kehoittaessaan häntä laittamaan uuden harmaan silkkileningin "yksimittaiseksi".
Kaikki, jotka olivat mielenkiinnolla ajatelleet Lavendel neidin kohtaloita, olivat hyvin onnellisia. Paul Irving syöksyi Vihervaaralle, niin pian kuin hänen isänsä oli kertonut hänelle uutisen, puhuakseen asiasta Annan kanssa.
— Minä tiesin kyllä, minä, sanoi hän ylpeästi, että voisin luottaa siihen, että isä valitsisi minulle herttaisen uuden äidin. On hyvin hauskaa omata isä, johon voi luottaa, neiti.
Pidän niin kauhean paljon Lavendel tädistä. Myöskin isoäiti on tyytyväinen — hän sanoo olevansa iloinen siitä, että isä tällä kertaa on pysynyt kotiseudullaan, sillä se on kuitenkin varminta… Rouva Lynde sanoo, että hän on hyvin tyytyväinen tähän naimiskauppaan ja toivoo, että Lavendel täti antaa päähänpistojensa mennä tipotiehensä ja tulee muitten ihmisten kaltaiseksi nyt kun hän menee naimisiin… Mitä päähänpistot ovat? Minä ainakaan en tahdo hänen tulevan muitten ihmisten kaltaiseksi. Tavallisia ihmisiä on ennestäänkin niin paljon… Neitihän ymmärtää…
Myöskin Charlotta Neljäs antoi suuren tyytyväisyytensä päästä vapaasti ilmoille.
— Oi neiti, kuinka hyvin kaikki on käynyt! Kun herra Irving ja minun neitini tulevat takaisin kotiin häämatkaltaan, asettuvat he Bostoniin asumaan, ja minä saan paikan siellä heidän luonaan… Minähän olen vasta viisitoistavuotias ja siskot eivät saaneet lähteä ennenkuin he olivat täyttäneet kuusitoista! Oi, miten verraton olento herra Irving on! Hän jumaloi maata, jota neitini polkee, ja kuka uskoisi, välistä minusta tuntuu oikein omituiselta, kun katselen hänen silmiensä ilmettä hänen kiinnittäessään katseensa Lavendel neitiin. Sitä on mahdoton kuvata, tiedättekö, neiti… Olen kauhean iloinen siitä, että he ovat niin rakastuneita toisiinsa. Kuuluuhan se asiaan, joka tapauksessa!… Vaikka muutamat ihmiset näyttävät tulevan mainiosti toimeen ilman sitä. Minulla on täti, joka on ollut naimisissa kolme kertaa ja hän on kertonut, että hän meni ensimmäisen kerran naimisiin rakkaudesta, mutta molemmat muut kerrat kurjan mammonan vuoksi, ja hän on ollut hyvin onnellinen kaikkien kolmen miehen kanssa, paitsi laskiessaan heidät hautaan, tietenkin… Mutta olihan se sentään hyvin uhkarohkeata, eikö niin neidinkin mielestä? —
— Oi, miten tämä kaikki on romanttista, sanoi Anna Marillalle samana iltana. — Jos minä nyt en olisi kulkenut harhaan tuona päivänä, jona aioimme mennä Kimballille, en olisi koskaan tutustunut Lavendel neitiin, ja ellen olisi tavannut häntä, en olisi koskaan voinut ottaa Paulia mukaani sinne… Ja silloin hän ei olisi koskaan voinut kirjoittaa isälleen, että hän oli käynyt Lavendel neidin luona, juuri kun herra Irving oli aikeissa matkustaa tiehensä San Franciscoon. Herra Irving on sanonut, että heti kun hän sai kirjeen, päätti hän lähettää yhtiökumppaninsa San Franciscoon ja matkustaa itse tänne sen sijasta. Hän ei ollut kuullut Lavendel neidistä mitään viiteentoista vuoteen. Viimeiseksi hän oli kuullut huhun, että hän aikoi mennä naimisiin, ja niin hän luuli käyneenkin, ja sen jäljestä hän oli lakannut tiedustelemasta keneltäkään ihmiseltä hänen olojaan. Ajattelehan, mikä hyvä loppu kaikelle on tullut! Rouva Lynde sanoo tietenkin aina, että mitä on tapahtuva se tapahtuu, mutta minusta on kuitenkin hauska kuvitella olleensa kohtalon välikappaleena… Ja hirveän romanttista — sitähän ei voi kieltää tämän olevan!
— Niin sinä ajattelet, mutta minä en todellakaan tajua, mitä romanttista siinä on, sanoi Marilla aivan kuivasti.