Itselleen tai kaikkein läheisimmille ystävilleen voi hän kyllä myöntää, että Avonlealla ja sen asukkailla oli pienet epätäydellisyytensä, jotka muuten luonnollisesti olivat perin helposti poistettavissa. Mutta oli toista kuulla vasta seudulle muuttaneen "ulkoseurakuntalaisen", kuten ukko Harrisonin, istuvan siinä lausumassa arvostelevia mielipiteitä.
— Minun mielestäni Avonlea on viehättävä paikka, ja ihmiset samoin ovat hirmuisen miellyttäviä ja hauskoja, sanoi hän jonkun verran painokkaasti.
— Ohoh, luulenpa, että sieltä löytyy hieman pippuriakin, sanoi herra Harrison katsahtaen häntä vastapäätä oleviin tulipunaisiin poskiin ja moittiviin silmiin. — Se kuuluu kaiketi hiusten väriin! Kaikin mokomin, Avonlea on sangen hyvä paikka, muuten en olisi asettunut tänne; mutta tottahan teidänkin täytynee myöntää, että sitä haittaavat muutamat virheet?
— Ne vaikuttavat vain sen, että pidän siitä sitä enemmän, sanoi uskollinen Anna. — En pidä paikoista enkä ihmisistä, joilla ei ole mitään virheitä. Aivan virheetön ihminen on varmaankin hirveän ikävä. Rouva White sanoo, ettei hän ole koskaan tavannut virheetöntä ihmistä, mutta on kyllä kuullut kyllikseen puhuttavan eräästä sellaisesta — hänen miehensä ensimmäisestä vaimosta. Eikö teidän mielestänne olisi hyvin ikävää olla naimisissa miehen kanssa, jonka ensimmäinen vaimo olisi ollut mallikelpoinen joka suhteessa?
Vielä sietämättömämpää olisi olla naimisissa tuon virheettömän mallivaimon kanssa, huudahti herra Harrison osoittaen äkkiä sellaista kiihkeyttä, että se tuntui sangen vaikealta ymmärtää.
Teetä juotua Anna pyysi saada pestä kupit ja lautaset, vaikka herra Harrison vakuutti hänelle, että hän vielä tuli toimeen useita viikkoja ilman astiain pesua. Mieluimmin hän olisi tahtonut lakaista koko lattian, mutta luutaa ei näkynyt missään, ja häntä ei haluttanut kysyä missä sitä pidettiin. Olisihan voinut sattua, ettei sitä ollut olemassakaan.
— On hauskaa, jos silloin tällöin pistäydytte sisään juttelemaan, tuumi herra Harrison Annan sanoessa hyvästi.
— Mehän emme asu kaukana toisistamme, ja naapurisopu on hyvä asia. Tuo yhdistys, josta puhuitte, herättää todella hieman mielenkiintoani… Kuka tietää, mitä se voi saada aikaan. No, kenen kimppuun aiotte ensiksi hyökätä?
— Emme aiokaan nähdä vaivaa ihmisten suhteen — aiomme parantaa vain paikkoja, sanoi Anna ystävällisellä äänellä. Eihän vain ukko Harrisonilla ollut tarkoituksena pitää pilkkanaan heidän suunnitelmaansa?
Hänen mentyään istui herra Harrison ikkunassa ja katsoi hänen jälkeensä — tuota hentoa ja notkeata tyttöstä, joka kevein askelin sipsutti pellon yli laskevan auringon tummanpunaisessa hohteessa.