— Oi, Anna, sinä et ymmärrä… sanoi Diana harmistuneena. — En tarkoittanut siten — mutta sitä on vaikea selittää… No niin, se on samantekevä, tulet kuitenkin ymmärtämään sen kerran tulevaisuudessa, kun sinun oma vuorosi tulee.
— Diana, oma kullannuppuseni, ymmärränhän toki sinua! Mitäpä muuta tarkoitusta varten meillä olisi mielikuvitusta, ellei sitä varten, että kykenisimme katselemaan elämää toisten ihmisten silmillä?
— Sinun on oltava minun morsiustyttöni, Anna, se on selvää… Lupaa se minulle — missä tahansa lienetkin, kun minä olen morsiamena!
— Olen tuleva maapallon toiselta puolen, jos niin tarvitaan, sanoi
Anna juhlallisesti.
— Siihen tulee luonnollisesti kulumaan vielä hyvän aikaa, sanoi Diana punastuen. — Kolme vuotta vähintäin — sillä minä olen vasta kahdeksantoistavuotias, ja äiti sanoo, ettei kukaan hänen tyttäristään saa mennä naimisiin ennenkuin on täyttänyt kaksikymmentäyksi vuotta. Sitä paitsi Fredin isä aikoo ostaa hänelle Fletcherin talon, ja hän tahtoo saada suoritetuksi ainakin kaksi kolmannesta sen hinnasta, ennenkuin hän antaa Fredin ottaa sen omaan nimeensä. Mutta kolme vuotta ei totta tosiaan ole liian pitkä aika, kun on opittava taloudenhoitoa, ja minä aion ommella itselleni niin paljon somia esineitä. Huomenna alan virkata pikku liinoja liemilautasten väliin pantaviksi. Myra Gillisillä oli kolmekymmentäseitsemän liemilautasliinaa naimisiin mennessään, ja minä olen päättänyt, ettei minulla tule olemaan vähempää kuin hänellä.
— Ei, kuinka voisitkaan taloudessasi tulla toimeen vain kolmellakymmenellä kuudella liemilautasliinalla, sanoi Anna juhlallisen näköisenä, mutta veitikka silmännurkassa.
Diana näytti loukkaantuneelta.
— En luullut, että sinä pitäisit minua pilkkanasi, Anna, sanoi hän moittivasti.
— Rakkahin Diana, enhän pidä sinua pilkkanani, huudahti Anna katuvaisena. — Laskin vain vähän leikkiä. Uskon että sinusta tulee maailman suloisin pikku emäntä. Ja on todellakin oivallista, että nyt jo suunnittelet, minkälaista sinulla tulee olemaan unelmiesi pikku kodissa.
Anna oli tuskin maininnut sanat "unelmien koti", ennenkuin hänen mielikuvituksensa joutui liikkeelle, ja hän alkoi heti rakentaa omaansa. Siinä hallitsi luonnollisesti erinomaisilla sielunlahjoilla varustettu mies, tumma, ylväs, hieman alakuloisuuteen taipuva… Mutta ihmeellistä kyllä pysyttelihe siellä myöskin Gilbert Blythe, ja hän ei antanut karkoittaa itseään pois, vaan auttoi omistajatarta taulujen ripustamisessa, puutarhalavojen mittailemisessa ja muitten erilaisten kotiaskareitten suorittamisessa, joita ylväs ja umpimielinen sankari nähtävästi piti arvoansa alentavina. Anna koetti karkoittaa Gilbertin kuvan pois unelmiensa linnasta, mutta se oli hyvin itsepintainen, niin että Anna, jolla oli kiire, luopui viimein yrityksestä ja jatkoi utuista rakennustyötään sellaisella menestyksellä, että hänen "unelmiensa koti" oli sekä valmiina että kalustettuna, ennenkuin Diana taas puuttui puheeseen.