— Sinun mielestäsi on varmaankin hieman hullunkurista, Anna, että minä olen rakastunut Frediin, kun hän niin suuresti eroaa sen tapaisesta miehestä, jonka kanssa aina ennen olen sanonut meneväni naimisiin — hänenhän piti olla pitkä ja komea… Mutta miten lieneekään, en lainkaan toivo Frediä pitkäksi ja komeaksi, sillä — niin, ymmärräthän, silloin hän ei olisi Fred. Tietenkin, hän lisäsi hieman huolestuneen näköisenä, meistä tulee kauhean lihava ja pyylevä pari… Vaikka onhan se kuitenkin parempi kuin jos toinen olisi lyhyt ja paksu ja toinen pitkä ja laiha, kuten Morgan Sloane ja hänen vaimonsa. Rouva Lynde sanoo, että hän ajattelee aina ykköstä ja nollaa, kun hän näkee heidän kulkevan.
— Niin, sanoi Anna itsekseen sinä iltana harjatessaan tukkaansa kultakehyksisen kuvastimensa edessä, olen iloinen siitä, että Diana on hyvin onnellinen ja tyytyväinen. Mutta kun minun vuoroni tulee — jos se koskaan tulee — niin toivon, että kaiken yllä olisi jotain järkyttävämpää ja suurenmoisempaa… Mutta sehän oli Dianankin tarkoitus ennen muinoin. Lukemattomia kertoja olen varmaankin kuullut hänen sanovan, ettei hän ikimaailmassa menisi kihloihin tavalliseen typerään ja säädylliseen tapaan — sen, joka tahtoisi voittaa hänen kätensä, pitäisi suorittaa joku uroteko … Mutta hän on muuttunut. Ehkäpä minäkin vielä muutun?…
Enpä suinkaan! Minä päätän, ettei niin tule käymään. Uh, tuollaiset kihlaukset ovat sentään harmillisia, kun ne riistävät meiltä parhaat ystävämme…
XXX.
HÄÄT KAIKURANNASSA.
Elokuun viimeinen viikko saapui. Silloin Lavendel neidin piti olla morsiamena. Kaksi viikkoa myöhemmin Annan ja Gilbertin oli määrä matkustaa Redmondin korkeakouluun. Viikon kuluttua sen jälkeen oli tapahtuva rouva Rakel Lynden muutto Vihervaaralle, hän siirtäisi silloin kotihaltiansa entiseen vierashuoneeseen, joka jo oli valmiina ottamaan hänet vastaan.
Hän oli myynyt huutokaupalla kaikki huonekalunsa ja talouskapineensa, joita hän ei tarvinnut, ja nautti nykyään siitä kiitosta ansaitsevasta puuhasta, minkä tuotti Allanin perheen auttaminen tavaroiden pakkaamisessa. Pastori Allanin oli määrä pitää lähtösaarnansa seuraavana sunnuntaina. Suuria muutoksia oli siis tulossa, ja Anna tunsi hieman alakuloisuutta sekaantuvan iloisiin tulevaisuudentoiveisiinsa.
— Muutokset eivät ole yksinomaan huvittavaa laatua, mutta ne ovat hyvin hyödyllisiä, sanoi herra Harrison miettivällä äänellä. — Minkään ei pitäisi pysyä muuttumattomana enempää kuin kaksi vuotta — korkeintaan. Jos kuluu pitempi aika, niin kaikki alkaa hapantua…
Herra Harrison istui poltellen verannallaan. Hänen vaimonsa oli suurella uhrautuvaisuudella antanut hänelle luvan poltella salissa, jos hän istuutui avonaisen ikkunan ääreen. Herra Harrison palkitsi tämän jalomielisyyden menemällä ulos polttelemaan raittiissa ilmassa, ja molemmat puolueet olivat siis tyytyväisiä toisiinsa.
Anna oli tullut pyytämään rouva Harrisonilta muutamia keltaisia daalioita. Hän ja Diana aikoivat mennä Kaikurantaan myöhemmin illalla auttamaan Lavendel neitiä ja Charlotta Neljättä kaikissa huomispäivän juhlaa varten tehtävissä varusteluissa. Lavendel neiti ei itse ollut koskaan kasvattanut daalioita: hänen mielestään ne olivat liian pöyhkeileviä ja "pönäköitä", ja tuskinpa ne olisivat sopineetkaan hänen vanhanaikaisen yksinkertaiseen ja vaatimattomaan puutarhaansa. Mutta kaiken kaltaiset kukat olivat sinä kesänä sangen harvinaisia Avonleassa ja sen ympäristöillä, siitä oli Abe sedän rajuilma pitänyt huolen; ja Anna ja Diana arvelivat, että muuan vanha vaaleankeltainen kiviruukku, jossa tavallisesti säilytettiin piparkakkuja, mutta joka nyt sullottiin täpötäyteen tummia daalioita, olisi aivan paikallaan Kaikurannan rappusten pimeässä nurkassa, sammalvihreän seinäpaperin tummaa taustaa vasten.