— Lähdet kai korkeakouluun ensi tilassa? jatkoi herra Harrison. — Niin, tulemme kaipaamaan sinua kauheasti, Emily ja minä. Mutta sehän on totta — rouva Lynde muuttaa Vihervaaralle, hohoi-jaa! Niinpä niin, kukaan ei ole niin korvaamaton, ettei voitaisi löytää toista hänen sijalleen…
Herra Harrisonin ivallista äänensävyä on aivan mahdoton kuvata painomusteen avulla. Vaikka hänen rouvansa oli niin hyvä ystävä rouva Lynden kanssa, voi hänen omaa suhdettansa mainittuun rouvaan, uudenkin elämänjärjestyksen aikana, tuskin kuvata ystävällisemmillä sanoilla kuin aseellinen puolueettomuus.
— Niin, pian minä matkustan, vastasi Anna. — Pääni on hyvin iloinen — ja sydämeni hyvin surullinen.
— Sinä kai haalit itsellesi, luulen minä, kaikki kunniamerkit ja palkinnot, joita Redmondissa on luovutettavissa?
— Yritän ehkä yhtä tai paria, sanoi Anna, mutta en välitä sellaisesta enää niin paljon kuin kaksi vuotta sitten. Nyt tahdon korkeakoulukurssista koettaa etsiä taitoa, miten parhaalla tavalla voisin järjestää elämäni, jotta saisin siitä mahdollisimman paljon ja hyvää. Tahdon oppia ymmärtämään ja auttamaan muita ihmisiä ja itseäni.
Herra Harrison nyökkäsi.
— Se ei ole niinkään hullu ajatus. Juuri sen pitäisi olla korkeakoulun tarkoitus ja silmämäärä sen sijaan, että ne päästävät maailmaan joukon maistereita ja heidän naistovereitaan, niin täyteen sullottuina kirjanoppineisuutta ja turhamaisuutta, ettei heissä ole tilaa millekään muulle. Sinuun nähden ei ole mitään vaaraa. Sinua ei korkeakoulu tule paljon vahingoittamaan, luulen minä.
Teen juotua Anna ja Diana ajoivat Kaikurantaan vieden mukanaan kaiken sen kukkaissadon, joka heidän oli onnistunut hankkia, kiitos monien ryöstöretkien heidän omiin ja naapurien puutarhoihin. He tapasivat Kaikurannan kovan kiireen ja touhun vallassa. Charlotta Neljäs lensi ympäri sellaisella innolla ja uutteruudella, että hänen sinisillä hiusruseteillaan näytti olevan kyky olla kaikkialla läsnä. Kuten Henrik Navarralaisen valkea kypäräntöyhtö, liehuivat Charlotan siniset nauharuusukkeet aina siellä missä taistelu oli kuumin.
— Jumalalle ylistys ja kiitos, että neidit tulivat, huudahti hän mitä vilpittömimmin tuntein, täällä on niin kauhean paljon vielä tehtävää — ja minä ajattelin antaa hopeille vielä viimeisen kiilloituksen — ja majoneesin kera tarjottavat kukkopoikaset juoksevat vielä ulkona kanakopin takana ja kiekuvat, neiti Shirley… Ja Lavendel neidin suoritettavaksi ei tohdi uskoa ainoatakaan asiaa… Tulin oikein kiitolliseksi, kun herra Irving tuli pari minuuttia sitten ja vei hänet metsään kävelemään. Kaikki aikanaan, neiti — rakkaus on kyllä hyvä, mutta jos se sekotetaan ruuanlaittoon ja siivoamiseen, niin menee kaikki vinoon… Se on minun ajatukseni, neiti Shirley.
Anna ja Diana puuhasivat ja hankasivat voimainsa takaa kello kymmeneen saakka, niin erinomaisella tuloksella, että yksinpä Charlottakin oli tyytyväinen. Hän palmikoi tukkansa lukemattomille leteille ja kompuroi viimein hyvin väsynein jaloin vuoteeseen.