Rouva White oli jälleen koonnut sanomalehdet, ennenkuin he olivat ehtineet irroittaa hevosen veräjästä, ja kun he ajoivat ulos pihasta, näkivät he hänet täydessä vauhdissa luuta kädessä eteisessä.
— Olen aina kuullut sanottavan, että rouva White on maailman puhtauttarakastavin nainen, ja tästä hetkestä lähtien uskon sen, sanoi Diana ja päästi kauan pidättämänsä naurun valloilleen.
— Olen iloinen siitä, ettei hänellä ole lapsia, sanoi Anna juhlallisesti. — Ajatteles, kuinka suunnattoman onnettomia nuo pienet raukat olisivat!
Spencerin perheen luona saattoi talon rouva heidät alakuloiselle mielelle sanomalla jotain pahaa jokaisesta Avonlean ihmisestä. Herra Thomas Boulter kieltäytyi antamasta mitään, syystä että käräjätaloa, kun se rakennettiin kaksikymmentä vuotta takaperin, ei sijoitettu juuri sille paikalle, jota hän oli puoltanut. Rouva Ester Bell, joka oli näköjään kuin itse terveys, käytti puoli tuntia kaikkien kipujensa ja kärsimystensä kuvaamiseen ja jätti surullisena puoli dollaria — oli yhtä hyvä tehdä se nyt kuin myöhemmin, sillä ensi vuonna tähän aikaan hän olisi jo makaava haudassa…
Tylyimmän vastaanoton he saivat kuitenkin Simon Fletcherin luona. Kun he ajoivat pihalle, näkivät he kahdet kasvot, jotka katsoivat heihin eteisen ikkunasta. Mutta vaikka he naputtivat ja odottivat kärsivällisesti ja uutterasti, ei kukaan tullut avaamaan. Ja kaksi hyvin harmistunutta ja kiihtynyttä tyttöä ajoi tiehensä pihalta. Yksinpä Annakin tunnusti, että hän alkoi menettää rohkeutensa.
Mutta sitten vaikeni jälleen. Useissa taloissa, joissa asui Sloanen suvun eri perheitä, he saivat runsaita avustuksia, ja tiuskimisilta he onneksi säästyivät. Viimeinen paikka, jossa he kävivät, oli Robert Dicksonin ja sijaitsi Tumman, päilyvän aallokon yli vievän sillan luona. Siellä he jäivät teetä juomaan, vaikka olivat niin lähellä kotia. Mutta he eivät uskaltaneet vastata kieltävästi rouva Dicksonille, jonka sanottiin hyvin helposti loukkaantuvan.
Kun he istuivat siellä, tuli vanha Whiten mummo heitä tervehtimään.
— Olen ollut juuri Lorenzon luona, kertoi hän. — Hän on tällä hetkellä Avonlean ylpein mies. Mitä arvelette! Seitsemän tyttöä heillä on ennestään — mutta nyt on sinne vain muutama tunti sitten tullut vankka pikku poika.
Anna heristi korviaan, ja kun he ajoivat pois, sanoi hän:
— Nyt ajan suoraa päätä Lorenzo Whiten luo.