Sana "korkeakoulu" antoi uuden suunnan Gilbertin ajatuksille, ja he puhelivat nyt hetkisen suunnitelmistaan ja toiveistaan — vakavasti ja toivehikkaasti, kuten nuoret mielellään puhuvat, kun tulevaisuus on heille vielä ennen kulkematon polku, täynnä ihmeellisiä mahdollisuuksia.
Gilbert oli vihdoinkin tehnyt päätöksensä — hän tahtoi, jos mahdollista, tulla lääkäriksi.
— Se on ihana elämäntehtävä, sanoi hän innostuksen vallassa. — On jotakin, mitä vastaan taistella niin kauan kuin elää — tauteja ja vaivoja ja tietämättömyyttä, ihmisen luonnollisia vihollisia vastaan. Tahdon suorittaa oman osuuteni rehellisestä, kunnollisesta työstä maailmassa, Anna — tuoda pienen lisäni siihen inhimillisen tiedon summaan, jota kaikki hyvät ihmiset ovat kartuttaneet maailman alusta saakka. Ne, jotka ovat eläneet ennen minua, ovat tehneet niin paljon minun hyväkseni, että minä tahdon osoittaa kiitollisuuttani tekemällä jotain niiden hyväksi, jotka tulevat minun jälkeeni. Se on mielestäni ainoa tapa, jolla voi maksaa velkansa ihmissuvulle.
— Minä tahtoisin mielelläni antaa elämälle vähän enemmän kauneutta, sanoi Anna haaveillen. — En välitä hankkia ihmisille suurempaa tietoa — vaikka kyllä tiedän, että kaiken meidän kunnianhimomme pitäisi tähdätä siihen suuntaan — mutta haluaisin hyvin mielelläni lisätä heidän viihtymystään — hankkia heille jonkun pienen onnen tai riemukkaan ajatuksen, jota ei olisi ollut olemassa, ellen minä olisi syntynyt maailmaan…
— Sen toiveen luulisin sinun voivan nähdä toteutuvan joka päivä, sanoi Gilbert luoden häneen ihailevan katseen.
Ja hän oli oikeassa. Anna oli noita elämän sunnuntailapsia, joilla on synnynnäinen kyky levittää ympärilleen valoa ja iloa. Ystävällinen sana, hymyily häneltä kykeni siinä, jonka kanssa hän joutui vaikka ohimennenkin kosketuksiin, muuttamaan raskaan ja katkeran mielialan joustavaksi toivehikkuudeksi.
Viimein Gilbert nousi vastahakoisesti.
— Nyt minä käväisen Mac Phersonin luona. Moody Spurgeon tuli tänään kotiin seminaarista sunnuntaiksi, ja hänellä on mukanaan kirja, jonka olen saanut lainaksi professori Boydilta.
— Ja minun on laitettava kuntoon Marillan tee. Hän meni rouva Keithiä tervehtimään nyt iltapäivällä ja tulee takaisin tuossa paikassa.
Annalla oli tee valmiina, kun Marilla tuli kotiin. Tuli loimusi iloisesti, vähän pakkasenpuremilla sanajaloilla ja rubiininpunaisilla vaahteranlehdillä täytetty maljakko koristi pöytää, ja ruokahalua kiihoittava käristetyn silavan ja paahdetun leivän tuoksu levisi huoneeseen. Mutta Marilla vaipui tuoliinsa syvään huoahtaen.