— No no — koetan kyllä vaieta siitä, koska olet niin herkkätuntoinen. Suo anteeksi ukolle, Anna! Minulla on tapana sanoa ajatukseni suoraan, ja sitä ei ihmisten pidä panna pahakseen.
— Mutta sille ei mahda mitään, että mieli käy pahaksi. Ja se seikka, että se on tullut tavaksi, ei juuri paranna asiaa, arvelen minä. Mitä te ajattelisitte ihmisestä joka kuljeskelisi ympäri ja pistelisi nuppineuloja ihmisiin ja sanoisi: "saatte suoda minulle anteeksi, älkää välittäkö siitä — minulla on sellainen tapa"… Te arvelette hänen olevan hieman päästä vialla, vai mitä? Ja mitä siihen tulee, että rouva Lynde tekeytyy tärkeäksi ja sekaantuu moneen asiaan, niin sehän on totta. Mutta sanoitteko hänelle myöskin, että hänellä on hyvin hyvä sydän ja että hän on aina hyvä köyhille? Ajatelkaas, hän ei sanonut sanaakaan, kun Timothy Cotton varasti voihulikan hänen maitokamaristaan ja uskotteli vaimolleen ostaneensa sen häneltä!
Seuraavalla kerralla teidän tavatessaan rouva Cotton sanoi, että voi maistui kovasti nauriilta, ja rouva Lynde sanoi, että oli ikävää, ettei se ollut oikein onnistunutta…
— Joitakin hyviä ominaisuuksia lienee kai joka ihmisellä, herra nähköön, jupisi herra Harrison. — Useimmillahan on. Minulla itsellänikin on niitä, vaikket sinä ehkä ole niitä vielä keksinyt. Mutta minä en missään tapauksessa anna mitään tuohon mattoon. Ihmiset juoksevat täällä rahoja kerjäämässä aina ja alituisesti… Sinullahan oli myöskin muuan "tarkoitus" — miten käräjätalo edistyy?
— Erinomaisesti. Meidän A.Y.Y:llämme oli kokous perjantai-iltana, ja me havaitsimme, että meillä oli kylliksi rahaa seinien maalaamiseen ja uuteen pärekattoon. Useimmat ovat osoittautuneet oikein auliiksi, herra Harrison.
Anna oli hienotunteinen luonne, mutta hän ei kuitenkaan voinut olla sekoittamatta hieman sappea puheeseensa, kun tarve vaati.
— Minkä värisen te siitä laitatte?
— Olemme valinneet hyvin kauniin vihreän värin. Katosta tietysti tulee punainen — jokseenkin tummanpunainen. Herra Roger Pye hankkii värit tänään kaupungista.
— Kuka suorittaa työn?
— Herra Joshua Pye Carmodysta. Hän on saanut pärekaton melkein valmiiksi. Meidän oli pakko antaa hänelle tuo työ, sillä jokainen Pye-niminen — täällä on, kuten tiedätte, neljä sen nimistä perhettä — sanoi, ettei hän antaisi senttiäkään, ellei Joshua saisi työtä. He olivat merkinneet yhteensä kaksitoista dollaria, ja se oli meidän mielestämme liian suuri summa menetettäväksi, vaikka jotkut sanovat nyt, ettei meidän olisi koskaan pitänyt antaa tuota tehtävää millekään Pyelle… Rouva Lynde sanoo, että he aina koettavat hutiloida.