Kaikkia niitä ihmisiä, jotka onnettomuudekseen olivat syntyneet tai kasvaneet muualla kuin Prinssi Edvardin saarella, katseli rouva Lynde karsain ja epäluuloisin silmin. He voivat luonnollisesti olla kunniallisia ihmisiä, mutta oli parasta epäillä sitä. Ja erikoisen ennakkoluuloinen hän oli silloin kun yankeista oli kysymys.
Muuan työnantaja, jolla hänen miehensä kerran oli ollut työssä Bostonissa, oli petkuttanut tältä kymmenen dollaria, eivätkä enkelit, ruhtinaat tai vallat olisi voineet saada Rakel rouvan päähän sitä, etteivät Yhdysvallat kokonaisuudessaan olleet siitä vastuussa.
— Avonlean koulu ei kärsi vahinkoa siitä, että se saa pari oppilasta etäisiltä seuduilta, vastasi Marilla, ja jos tämä poika hitustakaan tulee isäänsä, niin ei hänen suhteensa ole mitään hätää. Steve Irving oli oikein kunnon poika, vaikka eräät hyvät ihmiset väittivät häntä ylpeäksi, ja rouva Irving saa olla iloinen saadessaan hänet taloonsa. Hän on ollutkin hyvin yksin miehensä kuoleman jälkeen.
— Niinpä niin, kai poika voi olla hyväkin, mutta joka tapauksessa hän tulee olemaan erilainen kuin Avonlean lapset, sanoi Rakel rouva, ja niin oli asia ratkaistu.
Rakel rouvan ennakkomielipide jostain ihmisestä, paikasta tai asiasta järkkyi harvoin. Hän vaihtoi nyt keskustelunaihetta.
— No, Anna kulta, mitä kuulinkaan? Tehän aiotte muodostaa yhdistyksen yhteiskunnan parantamiseksi.
— Me vain vähän puhelimme siitä viime keskusteluklubissa, jotkut muut tytöt ja pojat ja minä, sanoi Anna punastuen. — Arvelimme, että siitä voisi tulla oikein hauskaa — samaa mieltä olivat pastori ja rouva Allan. Sellaisia yhdistyksiä on perustettu useissa muissa kylissä.
— Jos ryhdytte sellaiseen, niin saatte kuin saattekin kylmää vettä niskaanne! Jätä tuo touhu, Anna, se on minun neuvoni. Ihmiset eivät pidä siitä, että heitä parannetaan.
— Oh, emmehän aiokaan parantaa ihmisiä. Työmme tarkoittaa itse Avonleata. Täällä on niin paljon sellaista, mikä voitaisiin tehdä miellyttävämmäksi. Jos voisimme taivuttaa herra Levi Boulterin repimään alas tuon hirveän vanhan hökkelin, joka on pihalla rinteen korkeimmalla kohdalla, niin eikö se olisi voitto?
— Olisi kyllä, varmastikin, myönsi Rakel rouva. — Tuo vanha mökinrähjä on ollut koko kylän rumennuksena monta vuotta. Mutta jos teidän klubinne voi saattaa Levi Boulterin tekemään jotakin yleiseksi hyväksi ilmaiseksi — niin, silloin sangen mielelläni tulen mukaan sitä näkemään. En tahdo masentaa mieltäsi, Anna, ja voihan sattua, ettei ajatuksesi ole niinkään hullu, vaikka luulenkin, että olet siepannut sen jostain noista viheliäisistä aikakauskirjoista, joita nykyään kasvaa kuin sieniä sateella. Mutta sinulla on varmaan yllin kyllin työtä koulusi hoidossa, jätä sinä sikseen kaikki parannuspuuhat, sen ystävällisen neuvon annan sinulle. Mutta tiedän kyllä, että se on samaa kuin puhuisi tuuleen… Jos olet jotain päättänyt, niin on se saatava menemään läpi, joka tapauksessa…