— Enkä sano, yksi kerta on enemmän kuin tarpeeksi. Tämä on Matthew'n työtä, ja minä pesen käteni. Jos saat keuhkokuumeen, kun nukut vieraassa vuoteessa, ja kömmit ulos tuosta kuumasta salista keskiyöllä, niin älä syytä minua, syytä Matthew'ta! Mutta oletko aivan päästäsi sekaisin, Anna, kun seisot siinä ja annat pesuveden valua virtanaan lattialle? En ikinä ole nähnyt tuollaista hutilusta!
— Ah, tiedän kyllä, että usein käyttäydyn hirveän huonosti, sanoi Anna katuvaisena. — Minä kuhnin ja kähnin ja teen kaikki hullusti… Tuon sisään vähän hiekkaa ja hankaan likapilkut pois ennen kouluun menoani. Oi, Marilla, olin niin sydämestäni kiintynyt tuohon konserttiin… En ole koskaan koko elämässäni ollut missään konsertissa, ja kun muut tytöt puhuvat sellaisesta koulussa, tunnen olevani niin ymmällä. Te ette voinut tietää, miltä se minusta tuntui, Marilla, mutta Matthew, hän tiesi… Matthew ymmärtää minua, ja on niin hauskaa saada ymmärtämystä, Marilla.
Anna oli liiaksi innoissaan ja kiihtynyt ajatellessaan kaikkea sitä hauskaa, joka häntä odotti, ollakseen oikein oma itsensä koulussa. Hän antoi Gilbert Blythen vastata koko luokalle tehtyihin kysymyksiin, ja laskennossa hän oli sekapäisempi kuin konsanaan. Nämä vastoinkäymiset olisivat kuitenkin harmittaneet Annaa koko joukon enemmän, ellei hänellä olisi ollut lohdutuksenaan konsertti ja vierashuoneen vuode. Hän ja Diana pakisivat siitä lakkaamatta koko päivän, niin että jos opettaja olisi ollut tarkempi vaatimuksissaan kuin herra Phillips, ei heille varmastikaan olisi käynyt hyvin.
Anna tunsi, että hän ei olisi voinut kestää sitä, ettei hänkin olisi päässyt konserttiin, sillä koulussa aivan yksinkertaisesti ei muusta puhuttukaan.
Avonlean keskusteluklubi, joka kokoontui joka toinen viikko kaiken talvea, oli järjestänyt useita pienempiä maksuttomia huvitilaisuuksia, mutta tästä piti tulla jotain paljon suurenmoisempaa; sisäänpääsymaksu oli kymmenen senttiä, ja näiden rahojen piti tulla kirjaston hyväksi. Avonlean nuoriso oli harjoitellut useita viikkoja, ja erikoisen innostuneita olivat koululapset, joilla kaikilla oli vanhempia veljiä tai sisaria, joiden piti olla avustamassa. Joka ainoa koulun oppilas, joka oli täyttänyt yhdeksän vuotta, toivoi saavansa mennä, paitsi Carrie Sloane, jonka kovasydäminen isä oli samoin ennakkoluuloinen kuin Marilla Cuthbert konsertteihin ja "yökuhnailuihin" nähden, kuten hän sanoi. Carrie itki raamatunhistoriansa ääressä koko iltapäivän ja piti elämää taakkana.
Annan ilonpito alkoi heti kun koulutunnit olivat päättyneet, ja se kohosi sitten lakkaamatta, kunnes se saavutti aivan aavistamattoman huippukohtansa itse konsertin aikana.
Pikku tytöt pyydettiin teelle Dianan kotiin — "aivan kuin aikaihmiset" — ja sitten seurasi mieluisa pukeutumispuuha Dianan pienessä suojassa yläkerrassa. Diana pörrötti Annan otsatukan, niin että olisi voinut luulla, että sen alla oli täytetukkaa, ja Anna solmi Dianan korvaruusukkeen sellaisella hienostuneella maulla, mikä oli vain hänen sormilleen mahdollista. Sitten he koettelivat varmaankin puolta tusinaa eri tapaa järjestää niskatukkaa, että se näyttäisi mahdollisimman "fiksulta". Viimein he olivat valmiit, poskilla heleä puna ja silmät loistaen iloista odotusta.
Täytyy myöntää, että Anna tunsi vähäisen pistoksen sydämessään verratessaan sileätä mustaa puuvillasatiinihamettaan ja jokseenkin kömpelötekoista harmaata päällysnuttuaan Dianan sievään turkislakkiin ja siroon pikku nuttuun. Mutta hän muisti ajoissa, että hänellä oli mielikuvitusta ja ymmärsi heti käyttää sitä hyväkseen.
Sitten saapuivat Dianan serkut, Murrayn tytöt Newbridgestä, ja he sulloutuivat kaikki yhdessä suureen häkkiin, joka kulki jalaksilla, syvään hautautuneina pehmeisiin vällyihin ja olkiin. Anna nautti ajomatkasta raittiustalolle; reki liukui niin kevyesti kotia, tasaisia teitä myöten, ja lumi narisi hevosen kavioitten alla. Oli komea auringonlasku ja lumipeittoiset kummut ja S:t Lorenzolahden sinisenmusta vesi kimaltelivat ja hohtivat kuin valtava helmiäis- ja safiirimalja, ääriään myöten täynnä viiniä ja tulta. Kulkusten kilinää ja etäältä kuuluvaa naurua, jonka olisi melkein voinut luulla metsän keijujen aiheuttamaksi, kuului kaikilta tahoilta.
— Oi, Diana, kuiskasi Anna, painaen Dianan puolihansikkaan peittämää kättä rekivällyn alla, eikö kaikki tyyni ole kuin ihanaa unta? Olenko todellakin saman näköinen kuin tavallisesti? Tunnen itseni niin toisenlaiseksi, että sen mielestäni pitäisi ehdottomasti näkyä ulkomuodostani.