— Tällä kertaa olen varma siitä, etten ole mitään unohtanut, Marilla. Mutta luuletteko, että se nousee? Ajatelkaas, jos leivinpulveri ei olisi ollut hyvää? Otin sen uudesta pöntöstä. Ja rouva Lynde sanoo, ettei koskaan voi olla varma siitä, että saa hyvää leivinpulveria, nyt kun kaikkea väärennetään… Rouva Lynde sanoo, että hallituksen pitäisi puuttua asiaan, mutta ettei hän varmaankaan koskaan tule näkemään sitä päivää, jolloin konservatiivinen hallit…
— No niin, meillä on yllin kyllin muuta hyvää tarjottavana, sanoi
Marilla suurella tyyneydellä.
Mutta kaakku nousi mainiosti ja tuli kauniin kullanruskeana ulos uunista. Anna oli punainen kasvoiltaan ihastuksesta, halkaisi sen varovasti, levitti kerroksen purppuranpunaista hyytelöä väliin, kuorrutti sen, pisteli siihen kaikki mantelit, joista piikkisikakaakku oli saanut kauniilta kaikuvan nimensä, ja näki hengessä rouva Allanin syövän sitä ja mahdollisesti pyytävän "pienen palan lisää", sillä niin erinomaisen hyvältä se muka maistui…
— Otamme kai esille parhaan teekaluston, Marilla, sanoi hän. — Ja saanko koristaa pöydän sanajaloilla ja metsäruusuilla?
— Mitäpä se hyödyttäisi? sanoi Marilla. — Ruokahan on pääasia ja kukanoksat ja lehvät eivät koskaan ole olleet minun heikko puoleni.
— Rouva Barry oli koristanut oman pöytänsä, sanoi Anna, joka huolimatta viattomuudestaan välistä voi osoittaa käärmeen viekkautta. — Ja pastori sanoi hänelle hienon kohteliaisuuden sen johdosta. Hän sanoi, että se oli samalla kertaa sekä silmän että suun juhlaa.
— Tee sitten kuten tahdot, sanoi Marilla, joka oli lujasti päättänyt lyödä laudalta sekä rouva Barryn että kenen muun tahansa. — Muista vain, että jätät tilaa ruualle ja lautasille.
Anna alkoi silloin koristaa pöytää sellaisella mielikuvituksen rikkaudella ja taiteellisuudella, jonka vertaa on harvoin nähty. Ja kun hänellä oli yllin kyllin käytettävänään metsäruusuja ja sanajalkoja, laittoi hän teepöydän niin viehättävän kauniiksi, että sekä pastorin että pastorinrouvan täytyi lausua julki sydämensä vilpitön ajatus siitä.
— Niin, Anna sen on tehnyt, sanoi totuutta rakastava Marilla.
Ja Annasta tuntui, että rouva Allanin hyväksyvä hymy oli melkein liian suuri onni tähän maailmaan…