— On hänellä yksi, joka on yksitoistavuotias. Hänen nimensä on Diana.
— Oh! — Hän veti syvään henkeään. — Se oli aivan — aivan hurmaava nimi!
— No, enpä tiedä… Minun mielestäni se kuuluu pakanalliselta. Minä tyydyn Jane'iin ja Maryyn tai muihin sellaisiin kunniallisiin nimiin. Mutta kun Diana syntyi, asui heidän luonaan eräs opettaja, ja niin he antoivat hänen valita nimen, ja hän valitsi Dianan.
— Ah, kunpa toki olisi ollut sellainen koulumestari saatavissa minunkin syntyessäni!… Tuossa tulee silta, Silloin puristan silmäni kiinni. Olen aina peloissani kulkiessani siltojen yli. Minulla on sellainen tunne, että juuri kun olemme tulleet sen keskikohdalle, taittuu se kokoon kuin linkkuveitsi ja rutistaa meidät. Siksi ummistan silmäni. Mutta minä tirkistän aina hiukkasen, kun luulen ennättäneemme lähelle keskikohtaa. Sillä jos se kääntyisi ylös ja sitten sulkeutuisi meidän ylitsemme, niin tahtoisin tietysti nähdä sen… Oi, kuinka hauskasti tässä kumisee… Nyt olemme päässeet yli. Nyt katson taakseni. Hyvää yötä, rakas Tumma, päilyvä aallokko. Nyt näyttää vesi aivan kuin hymyilevän minulle. Minä sanon aina hyvää yötä esineille, joista pidän, aivan kuin ihmisille.
Kun he olivat päässeet seuraavalle mäelle ja tie taas kääntyi, sanoi
Matthew:
— Nyt meillä on enää vähän matkaa jäljellä. Tuolla on Vihervaara —
— Oi ei, älkää sanoko! keskeytti tyttö henkeään pidättäen, tarrautuen hänen puoleksi kohotettuun käsivarteensa ja sulki silmänsä ollakseen näkemättä, mihin hän viittasi. — Antakaa minun arvata! Arvaan kyllä oikein.
Hän avasi jälleen silmänsä ja katseli ympärilleen. He olivat erään pienen kummun huipulla. Aurinko oli hetki sitten laskenut, mutta maisema oli vielä ihmeellisen kirkkauden valaisema. Lännessä kohosi muuan tumma kirkontorni keltaisen punaista taivasta vasten. Alapuolella levisi pieni laakso ja toisella puolen pitkulainen, hiljalleen kohoava harju, täynnä somia maalaistaloja.
Tytön silmät harhailivat toisesta toiseen, etsivinä ja ikävöivinä. Lopuksi ne pysähtyivät pieneen valkoiseen taloon, joka oli hiukan vasemmalle päin, hyvän matkaa maantiestä, keskellä kukkivia hedelmäpuita, jotka loistivat himmeän valkeina läheisen metsän siimeksessä. Sen yläpuolella, pilvettömällä lounaistaivaalla, näkyi suuri, loistava tähti, joka välkkyi tietä viittoen ja toivehikkaana.
— Tuolla se on, sanoi hän osoittaen sormellaan. Matthew sivalsi ihastuneena tammaa ohjaksillaan.