minkä hämmästys ja pettymys aiheuttivat. Hän oli siis kärsinyt tappion, ja Gilbert oli voittanut. Niin, Matthew tulisi pahoille mielin — hän oli varmaan odottanut Annasta liikoja…
Mutta mitä sitten tapahtui? Joku huusi kaikuvin äänin:
— Kolminkertainen eläköönhuuto neiti Shirleylle, joka on voittanut
Avery-stipendin!
— Oi, Anna! läähätti Jane, kun he äänekkäitten eläköönhuutojen kaikuessa pakenivat tyttöjen pukuhuoneeseen. — Oi, Anna, kuinka ylpeä olen! Eikö se olekin äärettömän hauskaa!
Ja sitten kaikki tytöt syöksyivät sisään, ja Anna tuli nauravan ja onnittelevan joukon keskipisteeksi. Häntä taputettiin selkään ja vähällä oltiin kiskoa käsivarret irti nivelistään. Häntä syleiltiin ja suudeltiin ja taputettiin, ja hädin tuskin hän sai tilaisuuden kuiskata Janelle:
— Oi, kuinka hyville mielin Matthew ja Marilla tulevat! Minun täytyy heti kirjoittaa kotiin ja kertoa heille tämä.
Aikanaan tapahtuivat sitten juhlalliset päättäjäiset.
Ne pidettiin seminaarin suuressa juhlasalissa. Silloin luettiin ääneen parhaat aineet, lauluja laulettiin, ja viimeksi tapahtui yleinen todistusten, palkintojen ja mitalien jako.
Matthew ja Marilla olivat siellä, silmät ja korvat kiintyneinä vain yhteen ainoaan oppilaaseen korokkeella — pitkään tyttöön vaaleanvihreässä hameessa, keveä puna poskilla ja silmät lempeät kuin tähdet. Hän luki ääneen parhaan aineen, ja alhaalla salissa kuiskattiin, että hän se juuri oli voittanut Avery-stipendin.
— Olethan nyt sentään toki iloinen, että pidimme hänet, Marilla? kuiskasi Matthew, kun Anna oli lopettanut aineensa esityksen. Tämä oli ensimäinen kerta, kun hän aukaisi suunsa heidän juhlasaliin tulonsa jälkeen.