Rouva Rakel Lynden asunto oli juuri siinä, missä Avonlean valtatie kääntyi alas pieneen notkoon, jota lepät ja sanajalat reunustivat. Notkon läpi virtasi puro, jonka lähteet olivat syvällä metsässä vanhan Cuthbertin talon takana. Alajuoksussaan näiden metsien läpi väitettiin sen olevan hyvin oikullinen ja vallaton puro tummine salaperäisine lammikkoineen ja louhikkojen välissä porisevine putouksineen. Mutta kun se ehti Lynden notkoon saakka, oli se rauhallinen ja hyväntapainen pikku vesi, sillä ei edes purokaan voinut kulkea rouva Rakel Lynden oven ohi kiinnittämättä tarpeellista huomiota säädyllisyyteen ja sopivaisuuteen.
Se luultavasti tiesi, että Rakel rouva istui ikkunassaan ja seurasi valppain silmin kaikkea, mikä kulki ohitse, vieläpä puroja ja lapsinulikoitakin, ja että hän, jos hän huomasi jotain merkillistä tai virheellistä, ei koskaan saisi rauhaa, ennenkuin hän oli urkkinut sen syyn ja perustuksen.
On paljon ihmisiä sekä Avonleassa että muualla, jotka kykenevät alinomaa sekaantumaan naapuriensa asioihin juuri siksi, että he laiminlyövät omansa. Mutta rouva Rakel Lynde oli noita harvinaisen kyvykkäitä ihmisiä, jotka sekä voivat hoitaa omat toimensa että samaan aikaan osoittavat mitä suurinta harrastusta lähimmäisensä asioihin.
Hän oli taitava emäntä, jonka johdon alaisena kaikki kävi kuin kellon koneisto; hän oli huomattavin käytettävissä oleva kyky, avusti innokkaasti pyhäkoulussa ja oli "Kirkollisen avustusyhdistyksen" ja Pakanalähetysliiton tukipylväitä.
Kaikesta tästä huolimatta oli Rakel rouvalla hyvää aikaa istua keittiönikkunansa ääressä tuntikausia ja kutoa kehtopeitteitä kynttilänsydänlangasta @@ hän oli kutonut niitä kuusitoista kappaletta, oli Avonlean perheenäideillä tapana kertoa kauhistuneella äänellä @@ ja pitää kiinteästi silmällä sitä kohtaa suuresta maantiestä, jossa se laskeutui alas notkoon ja sitten toisella puolen kiemurteli ylös jyrkkää punaista töyrää. Koska Avonlea sijaitsi pienessä S:t Lorenzolahteen pistävässä kolmikulmaisessa niemessä, vesi kummallakin puolella, niin täytyi jokaisen, joka tuli tai meni, kulkea mäelle vievää tietä ja siis tietämättään suorittaa kujanjuoksu Rakel rouvan kaikkinäkeväin silmäin edessä.
Hän istui siinä eräänä iltapäivänä kesäkuun alussa. Aurinko paistoi lämpimänä ja kirkkaana sisään ikkunasta; hedelmätarha talon alapuolella olevalla rinteellä oli kuin kauneimpaan morsiuspukuun pukeutuneena vaaleanpunaisine ja valkoisine kukkineen, ja miljoonat mehiläiset surisivat sen yläpuolella. Thomas Lynde @@ sävyisä pieni mies, jota Avonlean asukkailla oli tapana sanoa Rakel Lynden mieheksi @@ kylvi nauriinsiementä peltoon, joka oli mäen alla ladon takana, ja Matthew Cuthbertin olisi pitänyt tehdä samoin suurella uutispellollaan puron rannalla Vihervaaran luona. Rakel rouva tiesi, että hänen todellakin pitäisi olla siellä, sillä hän oli edellisenä iltana William Blairin kauppapuodissa kuullut Matthew'n sanovan Peter Morrisonille, että hän aikoi kylvää nauriinsiementä seuraavana iltana.
Peter oli tietenkin kysynyt, sillä Matthew Cuthbert ei ollut mies kertomaan mitään omasta aloitteestaan.
Ja onko kummempaa kuultu @@ sen sijaan tulee Matthew Cuthbert puoli neljän aikaan iltapäivällä keskellä viikkoa ja kirkasta arkipäivää verkalleen ajaen notkon läpi ja mäkeä ylös. Ja vielä enemmän: hänellä oli valkoinen kaulus ja paras vaatekertansa, joka oli selvänä todistuksena siitä, että matka tähtäsi sangen kauaksi. Minne maailmassa Matthew Cuthbert ajoi ja mitä hänellä voi olla toimitettavana?
Jos se olisi ollut joku muu Avonlean mies, olisi Rakel rouva harvinaisella yhteensovittelu- ja laskemiskyvyllään aivan hyvin voinut keksiä vastauksen kumpaankin kysymykseen. Mutta Matthew lähti niin harvoin pois kotoa, että asian, joka hänet viekotteli ulos, täytyi olla sekä tärkeä että tavaton. Hän oli luonteeltaan hyvin ujo ja arasteleva eikä tiennyt mitään pahempaa kuin lähteä ulos vieraitten ihmisten joukkoon tai mennä johonkin paikkaan, missä hän oli pakotettu puhumaan.
Hienossa valkoisessa kauluksessa upeileva, kiesejä ajava Matthew oli näky, jonka kaltaista ei usein tarjoutunut. Kuinka paljon Rakel rouva vaivasikin päätään, hänen järkensä juoksu oli pysähtynyt ja hänen iltapäivärauhansa mennyttä.