@@ Totta tosiaan pistäydyn Vihervaaralle teelle ja tiedustelen Marillalta, minne Matthew on ajanut ja missä tarkoituksessa, päätti hän viimein. @@ Hän ei muuten koskaan mene kaupunkiin tähän aikaan vuodesta eikä hän koskaan mene vierailulle. Jos hänen nauriinsiemenensä olisivat tyystin lopussa ja hän menisi ostamaan lisää, ei hän koskaan pukeutuisi tuolla tavoin ja ottaisi kiesejä. Mutta hän ei ajanut niin kovaa vauhtia, että hän olisi voinut mennä noutamaan lääkäriä. Kuitenkin on täytynyt tapahtua jotain erikoista sitten eilisillan. En ymmärrä tätä hitustakaan, se on varmaa, ja omatuntoni ei rauhoitu, ennenkuin saan tietää, miksi Matthew Cuthbert on tänään ajanut pois Avonleasta.
Teen juotuaan lähti Rakel rouva siis matkaan. Pitkältä hänen ei tarvinnut kulkea; tuohon aika suureen, epäsäännöllisesti rakennettuun ja hedelmäpuiden ympäröimään taloon, jossa Cuthbertin perhe asui, oli vain muutaman kivenheiton matka maantietä Lynden notkosta. Sen lisäksi tuli tietysti vielä pitkä, kapea oikotie. Matthew Cuthbertin isä oli yhtä arka ja niukkasanainen kuin hänen poikansa hänen jälkeensä ja oli rakentaessaan kotiaan sijoittanut sen niin kauas muista ihmisistä kuin oli ollut mahdollista kätkemättä sitä kokonaan metsän sisään. Heidän talonsa oli raivatun alueen äärimmäisellä rajalla ja siinä se kohosi vielä tänäkin päivänä, nipin napin näkyen suurelle valtatielle, jonka varrella kaikki muut Avonlean talot olivat vierivieressä muodostaen pienen tuttavallisen rivin.
Rouva Rakel Lynde arveli, ettei voitaisi puhua asumisesta sellaisessa paikassa.
@@ Siinä voi saada katon päänsä päälle @@ sen voi saada kieltämättä, sanoi hän sipsuttaessaan pitkin oikotietä, jossa ruoho versoi ja johon vaununpyörät olivat kyntäneet syviä vakoja. Orjantappurapensaat reunustivat sitä molemmin puolin.
— Ei ihme, että sekä Matthew että Marilla ovat hieman omituisia, täällä kun he elävät aivan itsekseen. Puut eivät ole hääviä seuraa, mutta sitä lajia heillä on Herra nähköön täällä kylliksi. Minä katselisin mieluummin ihmisiä. He näyttävät tietenkin varsin tyytyväisiltä ja hyväntuulisilta, mutta se johtunee tottumuksesta, luulisin. Kaikkeen tottuu, sanoi irlantilainen hirteen vietäessä.
Samassa Rakel rouva jätti oikotien ja tuli Vihervaaran pihaan. Tämä piha oli hyvin viheriä ja siistitty ja hyvinhoidettu, toiselta puolen korkeitten, kunnianarvoisien piilipuiden, toiselta puolen somasti leikattujen pyramiidipoppelien reunustama. Ei ainoatakaan asiaankuulumatonta tikkua tai kiveä siellä näkynyt, sillä jos jotain sellaista olisi siellä ollut, olisi Rakel rouva sen nähnyt. Hänen yksityinen mielipiteensä oli, että Marilla Cuthbert lakaisi pihamaansa yhtä usein kuin hän huoneensa. Olisi voinut syödä ruoka-aterian suoraan maan päältä ilman pienintäkään pelkoa vähemmän miellyttävien aineksien sekaantumisesta asiaan.
Rakel rouva koputti lyhyesti ja kuuluvasti keittiönovelle ja astui sisään kehoituksen saatuaan. Vihervaaran keittiö oli kodikas huone — ainakin se olisi ollut sellainen, ellei se olisi ollut niin kiusallisen puhdas ja siisti, että se teki aivan käyttämättömän vierashuoneen vaikutuksen. Ikkunat antoivat itään ja länteen; läntisestä ikkunasta, joka oli pihan puolella, paistoi sisään lempeä kesäkuun aurinko, mutta itäistä, josta voi nähdä vilahduksen puutarhan valkeista kirsikankukista ja alhaalla puron notkelmassa huojuvista, solakoista koivuista, kierteli vihanta metsäviiniköynnös.
Täällä Marilla Cuthbertilla oli tapana istua, silloin harvoin kun hän istui, aina hieman epäluuloisena auringonpaistetta kohtaan, joka hänen mielestään oli aivan liian oikullinen ja häilyväinen tähän vakavaan ja vastuunalaiseen maailmaan, ja siinä hän nytkin paraillaan istui kutimineen. Hänen takanaan oleva pöytä oli katettu illallista varten.
Rakel rouva oli tuskin ennättänyt kunnollisesti sulkea oven, ennenkuin hän aistimillaan ja ajatuksillaan oli ottanut selvän kaikesta, mitä oli pöydällä. Se oli katettu kolmelle, joten siis Marilla ilmeisesti odotti, että Matthew toisi mukanaan kotiin jonkun illalliselle. Mutta kylmät leikkeleet olivat laadultaan aivan jokapäiväisiä, ja pöydässä oli vain metsäomenahilloketta ja yhtä lajia voileipiä, niin että mikään erittäin hieno ja arvokas vieras ei tuo odotettu kaiketi ollut.
Mutta mitä oli ajateltava Matthew'n valkoisesta kauluksesta ja ruskeasta tammasta? Noin monet ratkaisemattomat arvoitukset rauhallisen ja kaikkea muuta kuin salaperäisen Vihervaaran yhteydessä alkoivat vähitellen panna Rakel rouvan pään pyörälle.