— Hyvää iltaa, Rakel, sanoi Marilla iloisesti. — Eikö sinunkin mielestäsi ole ihana ilta? Paina puuta, ole hyvä! Kuinka teillä jaksetaan?
Jotakin, jota muun nimityksen puutteessa voitaisiin sanoa ystävyydeksi, oli ja oli aina ollut Marilla Cuthbertin ja Rakel rouvan välillä, huolimatta — tai ehkä juuri johtuen — heidän sisäisestä erilaisuudestaan.
Marilla oli pitkä ja laiha nainen, kulmikas ja suoraviivainen. Hänen tummassa tukassaan voi erottaa muutamia harmaita juovia ja se oli aina kierretty kovaksi pieneksi sykkyräksi, jonka läpi kaksi metallista hiusneulaa oli murhaavasti pistetty. Hän näytti naiselta, jolla on ahdas elämänkäsitys ja ankara omatunto, ja sellainen hän olikin. Mutta hänen suunsa läheisyydessä oli piirre, joka, jos se olisi ollut pikkuruikkusenkin pitemmälle kehittynyt, olisi voinut ilmaista huumorin tajua.
— Me voimme kaikki mainiosti, sanoi Rakel rouva. — Mutta minulle tuli ikäänkuin sellainen tunne, että täällä ehkä kaikki ei ollut aivan kohdallaan — se pälkähti päähäni silloin kun näin Matthew'n ajavan pois tänään. Arvelin, että hän ehkä meni lääkäriin.
Marillan suupielet värähtivät merkitsevästi. Hän oli odottanut Rakel rouvaa; hän käsitti sangen hyvin, että Matthew'n näkeminen, joka ilman tiettävää syytä ajaa körötti pois kieseissään, olisi liikaa naapurinrouvan uteliaisuudelle.
— Ei suinkaan, minä tunnen olevani oikein pirteä, vaikka minulla eilen oli kova päänsärkyni, sanoi hän. — Matthew meni asemalle. Me saamme tänne pienen pojan Nova Scotian lastenkodista, ja hän tulee tänään iltajunalla.
Jos Marilla olisi sanonut, että Matthew oli mennyt asemalle noutamaan australialaista kengurua, ei Rakel rouva olisi voinut joutua enemmän ymmälle. Oli sopimatonta otaksua, että Marilla piti häntä pilkkanaan, mutta Rakel rouva tuli melkein pakotetuksi luulemaan niin.
— Tarkoitatko täyttä totta, Marilla? kysyi hän, saatuaan takaisin puhekykynsä.
— Tietysti, sanoi Marilla, ikäänkuin pikkupoikien hankkiminen Nova Scotian lastenkodista kuuluisi jokaisen kunnon talon tavallisiin kevättöihin Avonleassa, sen sijaan että se oli aivan ennen kuulumaton uudistuspuuha tällä seudulla.
Rakel rouva tunsi, että hänen henkistä tasapainoaan oli järkytetty. Hän ajatteli huudahdusmerkeissä. Poika! Ja juuri Marilla ja Matthew Cuthbert aikeissa ottaa luokseen pojan! Lastenkodista! Ei, nyt oli totisesti maailmanloppu lähellä! Ei koskaan hän ihmettelisi enää mitään tämän jäljestä! Ei ikinä mitään!