— Hyvää yötä, sanoi hän, vähän kömpelösti, mutta ei epäystävällisesti.
Annan kalpeat kasvot ja suuret silmät sukelsivat äkkiä hämmästyneinä esiin vuodevaatteista.
— Kuinka nyt voisi tulla hyvä yö, kun päinvastoin on varmaa, että se tulee olemaan pahin mitä koskaan on elänyt, huudahti hän moittivasti. Senjälkeen hän taas katosi näkyvistä.
Marilla meni hitaasti alas keittiöön ja alkoi pestä illallisastioita. Matthew poltteli — varma merkki järkytetystä mielenrauhasta. Hän poltteli harvoin, sillä Marilla ei siitä pitänyt ja leimasi sen siivottomaksi tottumukseksi; mutta määrättyinä aikoina tunsi hän kutsumusta turvautua piippunysäänsä, ja Marilla katsoi sitä silloin läpi sormien, hyvin tietäen, että miespahasellakin täytyi olla joku varaventtiili kuohuksiin joutuneille tunteille.
— Niin, tämä nyt on hauska juttu, sanoi Marilla ärtyisesti. — Niin se on: laita lapsi asialle, mene itse perässä. Robert Spencerin palvelijat ovat tietysti olleet hajamielisiä ja väännelleet terveiset jotenkin hullusti. Jompikumpi meistä saa huomenna ajaa rouva Spencerin luo puhumaan, se on varmaa. Tyttö lähetetään takaisin lastenkotiin. — Parasta on kai tehdä niin, luulen minä, sanoi Matthew äänellä, joka kuului kaikkea muuta kuin vakuutetulta. — Sinä luulet? Totta kai ymmärrät sen?
— Tiedätkö mitä, tyttö on oikein kiltti, Marilla. Olisihan sääli lähettää hänet tiehensä, kun hän niin kauhean mielellään tahtoo jäädä tänne.
— Matthew Cuthbert — ei kai liene tarkoituksesi sanoa, että sinun mielestäsi meidän pitäisi pitää hänet? Marilllan hämmästys ei olisi voinut olla suurempi, jos hänen yksivakainen veljensä olisi sanonut mielihuvituksensa olevan käsillään kävelemisen.
— Ei, sitä en kai oikein tarkoita — en ihan… änkytti Matthew, joka oli joutunut epämiellyttävään umpikujaan. — Minä otaksun — eihän voida vaatia meitä pitämään häntä.
— Se vielä puuttuisi!… Mitä hyötyä hänestä muuten meille olisi?
— Me voimme olla hieman hyödyksi hänelle, sanoi Matthew aivan äkkiä ja odottamatta.