— Anna, mene ylös huoneeseesi ja pysy siellä, kunnes tulen jälestä, sanoi Marilla vaivoin saatuaan takaisin puhekykynsä.
Anna puhkesi itkuun, hyökkäsi eteisen ovelle, jonka hän paiskasi kiinni jälkeensä, niin että padankannet rämisisivät, ja lensi kuin tuulispää eteisen läpi ja portaita ylös. Yläilmoista kuuluva jysähdys ilmaisi, että itäisen vinttikamarin ovi läimäytettiin kiinni yhtä rajusti.
— Jaa-a, tuon lapsen kasvattamistyötä en sinulta kadehdi, sanoi
Rakel rouva purevan ivallisesti.
Marilla avasi suunsa lausuakseen joitakin anteeksipyytäviä ja huolestuneita sanoja — saman tekevä mitä… Mutta se, mitä hän todella sanoi, oli täydellisesti yllättävää hänelle sekä silloin että sittemmin.
— Sinun ei olisi pitänyt kosketella hänen ulkomuotoaan, Rakel.
— No mutta nyt minä luulen… Marilla Cuthbert, onko tarkoituksesi todellakin puolustaa tätä kamalaa mielenpurkausta, jonka todistajina juuri olimme? kysyi Rakel rouva ylen loukkaantuneena.
— Ei, sanoi Marilla hitaasti, en koeta häntä puolustaa. Hän on käyttäytynyt hyvin huonosti, ja minä annan hänelle kelpo nuhdesaarnan. Mutta meidän on sentään otettava huomioon muutamia seikkoja ja asianhaaroja. Hän ei ole koskaan saanut oppia, mikä on oikein. Ja sinä lausuit ajatuksesi hänestä jokseenkin tylysti, Rakel.
Marilla ei voinut olla lisäämättä viimeistä lausetta, vaikka hän jälleen hämmästyi itseään. Rakel rouva ojensihe ilmeessä loukkaantunutta arvokkuutta.
— Niin, minä huomaan, että minun tästä lähtien täytyy olla hyvin varovainen puheissani, Marilla, koska ennen kaikkea täytyy ottaa huomioon kasvattilapsen herkät tunteet, jotka ovat Jumala ties' mistä peräisin… Ei varjelkoon, en ole suutuksissani, sinun ei tarvitse olla huolissasi. Olen todellakin liian vilpittömästi pahoillani sinun vuoksesi tunteakseni suuttumusta. Saat kun saatkin monta vastusta vielä tuosta tytöstä, muista minun sanoneeni. Mutta jos tahdot noudattaa minun neuvoani — jota otaksuttavasti et tahdo, vaikka minä olen kasvattanut kymmenen lasta ja saattanut hautaan kaksi — niin annat sinä tuon "kelpo nuhdesaarnan", josta puhuit, koivunvitsan avustuksella. Sellainen voitelu on tarpeen senkaltaiselle nahalle. Arvaan hänen luonteensa olevan yhtä tulisen kuin hänen tukkansa. Niin, jää hyvästi, Marilla. Toivon sinun tulevan välistä tervehtimään minua, kuten tavallisesti. Mutta sinä et voi odottaa, että minä kovin pitäisin kiirettä pistäytymään uudelleen luoksesi, jos täytyy joutua tämän tapaisten hyökkäysten ja loukkausten alaiseksi… Sellainen on todellakin kokonaan minun kokemuspiirini ulkopuolella.
Senjälkeen Rakel rouva suoristi hyvin itsetietoisesti pienen pyylevän vartalonsa ja käydä lylleröi ulos. Mutta Marilla lähti hyvin vakavin ilmein itäiseen vinttikamariin.