Puolikuuden juna on tullut ja lähtenyt puoli tuntia sitten, vastasi kysymyksen saaja. — Siitä astui ulos matkustaja, jonka piti tulla teille — eräs pikku tyttö. Hän istuu tuolla pärekasalla. Pyysin häntä menemään naisten odotushuoneeseen, mutta hän sanoi mieluummin haluavansa olla täällä ulkona. Täällä muka on — kuinka se taas olikaan? — vapaampaa liikkuma-alaa havaintojen tekemiselle.
— Minä en odota tyttöä, sanoi Matthew avuttomana.
— Olen täällä hakemassa poikaa. Hänen pitäisi olla täällä. Rouva
Spencerin piti tuoda hänet minulle Nova Scotiasta.
Asemapäällikkö vihelsi.
— Tässä on varmaankin tapahtunut joku erehdys, sanoi hän. — Rouva Spencer astui junasta ulos tuo tyttö mukanaan ja jätti hänet minulle. Sanoi, että te ja sisarenne ottaisitte hänet kasvatiksenne eräästä lastenkodista ja että te olisitte täällä häntä vastassa. Siinä on kaikki, mitä minä tiedän asiasta — ja useampia lastenkodin lapsia ei minulla ole varastossa.
— Tätä minä en ymmärrä, sanoi Matthew tuskastuneena, toivoen sydämestään, että Marilla olisi täällä ja selvittäisi tilanteen.
— Teidän on kai parasta puhua tytön kanssa, sanoi asemapäällikkö. — Hän kyllä selvittää pulman — hyvä suuvärkki hänellä on, siitä menen takuuseen. Heillä ehkä olivat lopussa sellaiset pojat, jommoista te halusitte.
Hän pyörähti ympäri korollaan ja meni tiehensä, sillä hän oli nälissään. Ja onneton Matthew jäi yksin suorittamaan sellaista mikä oli vaikeampaa kuin jalopeuran luolaan astuminen — hänen piti mennä tytön luokse — vieraan tytön — lastenkodin tytön — ja kysyä häneltä, miksi hän ei ollut poika… Matthew huokaili sisällisesti, kääntyi ympäri ja alkoi hiljalleen lönkyttää asemasiltaa pitkin tyttöä kohti.
Tytön silmät olivat olleet kiinnitetyt häneen aina siitä asti kuin Matthew ensi kerran oli kulkenut hänen ohitseen, ja nytkin hänen katseensa riippui hänessä. Matthew ei katsonut häneen, ja vaikka hän olisi katsonut, ei hän kuitenkaan olisi saanut mitään käsitystä hänen olemuksestaan. Mutta tavallinen katselija olisi nähnyt seuraavaa:
Noin yksitoistavuotias tyttö hyvin lyhyessä, hyvin ahtaassa ja hyvin rumassa harmaankeltaisessa, kotikutoisessa villapuvussa. Hänellä oli haalistunut, ruskea merimieshattu, ja hatun alla riippui kaksi hyvin paksua ja ärsyttävän punaista hiuspalmikkoa alas selkään. Kasvot olivat pienet, kapeat ja laihat ja hyvin kesakkoiset; suu oli suuri, ja samoin silmät, jotka olivat valaistuksesta ja mielialoista riippuen, toisinaan vihreät, toisinaan harmaat.