"Vasemmalla puolella minua istuu pöydässä rouva Phinney. Hän puhuu aina ruikuttavalla ja itkuisella äänellä — oikein pelkää hänen yhtäkkiä alkavan ulista. En tiedä mitä hän suree, mutta hän näyttää pitävän maailmaa surunlaaksona, ja nauru on hänestä mitä tuomittavin kevytmielisyyden ilmaus. Hänen mielestään minä olen ihan hullu, kuten Jamesina-tädinkin mielestä, mutta Jamesina-täti pitää minusta kuitenkin hiukan, ja siinä on hirvittävän suuri ero. Neiti Maria Grimsby istuu vinosti vastapäätä. Samana päivänä, jona saavuin, huomautti neiti Maria, että näytti vähän sateiselta — ja sitten hän nauroi. Kun sanoin, että tie asemalta oli erittäin kaunis, niin hän hihitti sillekin. Sanoin, että nyt näkee vielä muutamia sääskiä — neiti Maria purskahti taas mitä vilkkaimpaan nauruun. Sanoin, että Meritupa on kaunis, kuten aina — taaskin hän hihitti. Jos minä sanoisin Maria-neidille: Minun isäni on hirttänyt itsensä ja äitini on ottanut myrkkyä, minun veljeni on joutunut elinkautiseen kuritushuoneeseen, ja minä tunnen saavani jäykkäkouristuksen neljännestunnin kuluttua — niin Maria-neiti nauraisi täyttä kurkkua. Hän ei voi sille mitään — hän on syntynyt sellaiseksi, ja se on hyvin omituista ja surullista.
"Viides vanha nainen on rouva Grant. Se on herttainen muija, mutta hän ei sano koskaan pahaa sanaa kenestäkään eikä tiedä mitään skandaaleja, joten keskustelu hänen kanssaan on kauhean epäintresanttia.
"Mutta nyt pääsemme Jonakseen.
"Samana päivänä, jona tulin, näin pöydässä vastapäätä itseäni nuoren miehen, joka tarkasteli minua niin hyväntahtoisesti kuin olisi tuntenut minut kehdosta asti. Minä tiesin — sen oli Mark-setä kertonut minulle maantiellä —, että hänen nimensä oli Jonas Blake, että hän oli teologian ylioppilas S:t Columbasta ja että hänen tehtäviinsä kuului sielunhoito Merituvassa ja sen ympäristöllä kesän aikana.
"Hän on oikea rumuus — hän on suorastaan rumin nuori mies, mitä minä olen milloinkaan nähnyt. Hän on iso ja vankka, mutta kuitenkin hoikka, ja hänellä on uskomattoman pitkät jalat. Tukka on harmaankeltainen ja siirollaan, silmät harmaat — hyvä harmaa väri — suu on iso, ja korvat — niin, niistä on paras olla puhumatta.
"Hänellä on miellyttävä ääni — kun sulkee silmänsä, on mies vallan hurmaava — ja hänellä on varmaankin kaunis sielu ja enkelimäisen hyvä luonne.
"Meistä tuli heti hyvät ystävät. Hän on tietysti opiskellut Redmondissa, joten päästiin heti yhteiselle pohjalle. Me kalastamme ja soutelemme yhdessä ja teemme ihania kävelyretkiä kuutamossa meren rannalla. Hän ei ole niin ruma kuutamossa — ja hyvä Jumala, kuinka kuituinen hän on! Hänestä oikein säteilee kiltteyttä ja hauskuutta. Puolivanhat hupakot — paitsi rouva Grant — eivät hyväksy Jonasta, siksi että hän osaa nauraa ja laskea leikkiä ja ilmeisesti mieluummin kävelee minun ajattelemattoman ja turhamaisen vähäpätöisyyteni kanssa kuin seurustelee heidän kanssaan.
"Niin merkilliseltä kuin kuuluukin, en toivoisi hänen pitävän minua pintapuolisena ja kevytmielisenä. Sehän on oikeastaan naurettavaa. Kuuluuko minuun, mitä tuollainen liinatukka-Jonas, jota en ennen eläessäni ole nähnyt, ajattelee minusta!
"Sunnuntaina Jonas saarnasi kylän kirkossa. Menin tietysti sinne, mutta en voinut ollenkaan kuvitella Jonasta saarnatuolissa. Jonas hengenmiehenä — tahi siksi tulemaisillaan — ei, pila oli mennyt liian pitkälle.
"No, sitten alkoi Jonas saarnata. Kun hän oli puhunut yhtä kyytiä kymmenen minuuttia, tunsin itseni niin pieneksi ja vähäpätöiseksi, että minusta tuntui kuin olisin tullut aivan paljaalle silmälle näkymättömäksi. Jonas ei sanonut sanaakaan nykyajan naisista eikä katsonut kertaakaan minuun päin. Mutta minulle kävi aivan selväksi, kuinka surkean pintapuolinen ja tyhjä ja turhamainen olen luonteeltani ja kuinka rajattoman vähän minun täytyy muistuttaa naista, jonka Jonas on asettanut ihanteekseen. Sen naisen täytyy olla ylevämielinen, jalo ja luja. Jonas tuntui hyvin vakavalta, hellältä ja uskolliselta. Hän oli juuri sitä, mitä pappismiehen tulee' olla. Ihmettelin, kuinka olin koskaan voinut pitää häntä rumana — vaikka hän on ruma, Anna! — häntä, jolla on niin kauniit, ilmehikkäät silmät ja ajattelijan otsa, joskin sillä arkioloissa riippuu takkuisia liinasuortuvia.