— Siksi, että te olette luodut ja tarkoitetut toisillenne, Anna — siinä on syy. Sinun ei tarvitse heilauttaa nuorta niskaasi. Niin on kuitenkin asia.
XXIV.
UUSI HENKILÖ TULEE NÄYTTÄMÖLLE.
Merituvassa 20 p:nä elokuuta.
"Rakas Anna", kirjoitti Philippa — "koetan pitää silmäluomeni auki, kunnes ehdin saada kokoon sinulle kirjeen. Olen kirjoittanut sinulle kauheasti harvoin tänä kesänä, oma sydänystäväni, mutta jos se on sinulle lohdutukseksi, niin voin sanoa, että olen käyttäytynyt yhtä huonosti kaikkia muita kohtaan, joille olen kirjevelassa. Minulla on tässä kokonainen pinkka odottamassa, joten saan sonnustaa itseni ja sylkeä kouriini. Toivon, että annat anteeksi jonkun verran sekalaisen kuvakieleni.
"Olen kauhean uninen, silmät ovat mennä kiinni. Eilen illalla olin vieraisilla naapuritalossa Emily-serkun kanssa — hänellä on se pensionaatti, jossa asun. Siellä oli paljon muita vieraita, ja heti kun nuo poloiset elivät lähteneet talosta, kyni talon emäntä kolmen tyttärensä kanssa heidät aivan pataluhiksi. Tietysti he iskivät kyntensä meihin heti kun olimme päässeet eteiseen. Kun sitten palasimme kotiin, kertoi eräs täysihoitolainen, että renkipoika samassa talossa, josta juuri olimme tulleet, oli sairastunut tulirokkoon ja oli kuolemankielissä. Mainitun neidin erikoisala on tarjoilla tämänkaltaisia miellyttäviä uutisia. Minä pelkään hirveästi tulirokkoa. Jo se ajatus, että olen voinut saada tartunnan, esti minua nukkumasta. Kääntelin ja vääntelin itseäni sängyssä ja kun hetkeksi uinahdin, näin heti ilkeätä unta. Kello kolme minä heräsin kuumeisena, kaula kipeänä ja päässä jyskyttävä kipu. Tiesin, että minussa oli tulirokko, mutta varmuuden vuoksi nousin vapisevin jaloin katsomaan Emily-serkun 'Kotilääkäristä' taudin tuntomerkkejä.
"Anna, minussa oli ne kaikki. Sitten menin uudestaan nukkumaan ja kauhean tiedon uuvuttamana nukahdin ja nukuin kuin tukki seuraavaan aamuun, keskelle päivää. Olin silloin niin terve kuin pukki, joten minussa luultavasti ei voinut olla tulirokko. Jos olin saanut illalla tartunnan, niin tauti ei varmaankaan ollut voinut kehittyä niin nopeasti. Lääkärikirjasta löysin muuten hyvin tieteellisen sanan, inkubatsioperiodi. No, tuommoisia järkeviä ajatuksia voi kyllä saada päähänsä keskellä päivää, mutta yöllä kello kolme ei ole — miten sanat kuuluivatkaan — niin, ajatuksenjuoksu täysin selvä. Hihii!
"Sinä varmaankin ihmettelet, mitä minä täällä Merituvassa teen. Minusta on aina hauskaa viettää osa lomasta merenrannalla, ja isä lähettää tavallisesti minut silloin Emily-serkun 'matkailijain kesäpensionaattiin'. Pari viikkoa sitten tulin siis tänne, kuten tavallisesti, ja kuten tavallisesti oli minua asemalla vastassa, asemahuoneen edustalla, vanha kuski, setä Mark Miller, vanhoine kiesseineen ja jäykkäkoipisine hevosineen. Mark Miller on herttainen vanha ukko ja hän tarjosi minulle heti kourallisen vaaleanpunaisia piparminttumakeisia. Tuonkaltaiset karamellit tuovat aina mieleeni tukalan kirkonpenkissä-istumisen keskikesällä — luultavasti siksi, että minun isoäidilläni oli aina mukanaan niitä pussillinen. Ne tuoksuivat aina voimakkaasti, ja hän antoi niiden kiertää penkissä. Toisilla oli ajanvietoksi mukanaan piparminttumakeisia ja toisilla suuria rosmariini- ja lavendelikimppuja. En välittänyt juuri erikoisesti setä Markin karamelleista, hän kun onki niitä paljaasta taskustaan. Ne olivat jotakuinkin karvaisia ja hänen täytyi ensin noukkia pois muutamia ruosteisia nauloja ja yhtä ja toista muuta pientä, ennenkuin tarjosi niitä minulle. Minä en olisi mistään hinnasta tahtonut loukata hänen hyväntahtoisia vanhoja tunteitaan, vaan otin karamellit ja annoin niiden sitten huomaamatta pudota maantielle. Kun viimeinen oli kadonnut, huomautti Mark-setä vähän nuhdellen: 'Ei olisi pitänyt nakertaa kaikkia karamelleja yhtaikaa Phil-neiti. Nytpä tulee pikku vatsa kipeäksi!'
"Emily-serkulla on minua lukuunottamatta viisi täysi-hoitolaista — neljä vanhempaa tahi puolivanhaa naista ja yksi nuori herra. Ruokapöydässä istuu minun oikealla puolellani eräs rouva Smith. Hän kuuluu siihen lajiin ihmisiä, joille tuottaa tavatonta huvia syventyä ajattelemaan kaikenlaisia tauteja ja vammoja ja niiden inhoittavia yksityiskohtia. Hän peloitti meitä tietysti tulirokolla. Kun vaan ohimennenkin mainitsee jonkin taudin, niin hän pudistaa päätään ja sanoo: Voi, se on minulle hyvin tuttu — ja siitä aineesta saa sitten kuulla enemmän kuin tarpeeksi. Jonas kertoi, että hän kerran tuli puhuneeksi moottorin pysähtymisestä rouva Smithin seurassa, ja tämä tarttui heti sanaan ja mainitsi, että se tavallisesti on hyvin itsepäinen tauti. Hän oli itse potenut sitä kymmenisen vuotta, mutta vihdoin hän sattui tapaamaan erään matkustavan lääkärin, joka paransi sen.
"Kuka Jonas on? Odota kärsivällisesti, Anna Shirley. Kun oikea hetki tulee, saat kyllä kuulla puhuttavan Jonaksesta. Mutta minulla ei ole vähääkään halua sekoittaa häntä näiden naisten kanssa yhteen.