XXVI.
UUSI HENKILÖ.
Karoliinan majan tytöt pukeutuivat paraikaa illanviettoon, jonka korkeakoulun juniorit antoivat senioreille eräänä helmikuun iltana ja jossa myös tanssittaisiin. Anna tarkasti itseään tyttömäisen tyytyväisenä sinisen huoneen peilin edessä. Hänellä oli yllään erittäin kaunis puku. Aluksi se oli ollut aikalailla yksinkertainen, kermankeltaisesta silkistä tehty pikku kotelo, päällyshame shiffonista. Mutta Phil oli pyytänyt saada ottaa sen mukaansa joululomaksi ja kirjaillut mitä sievimpiä ruusunnuppuja yli koko ohuen valkean kankaan. Philin sormet olivat taitavat ja nopeat ja tuloksena oli puku, jota jokainen tyttö Redmondissa kadehti. Allie Boonekin, joka sai pukunsa Pariisista, loi aina kaihoisia katseita ruusunnuppuhameeseen, kun Anna purjehti sen ilmavien verhojen ympäröimänä korkeakoulun isoa porraskäytävää.
Anna koetti, miltä valkea kämmekkä näyttäisi hänen hiuksissaan. Roy Gardner oh lähettänyt hänelle valkeita kämmeköitä illanviettoa varten, ja Anna tiesi, ettei kenelläkään Redmondin tytöllä tulisi olemaan niitä illalla. Phil tuli huoneeseen ja asettui heti ihailemaan.
— Minun täytyy sanoa, Anna, että sinä tänä iltana olet oikein eduksesi. Yhdeksänä iltana kymmenestä minä helposti himmennän sinut loistollani. Mutta kymmenentenä sinä puhkeat kukkaan loistokasvina, joka täydellisesti saattaa minut varjoon. Millä sinä oikein saat sen aikaan?
— Puku sen tekee, rakas lapsi. Ei lainattuja höyheniä, vaan rehellisesti maksettuja. Mutta kuitenkin höyheniä.
— Eipäs olekaan. Toissa iltana, kun tuolla tavoin puhkesit kukkaan, oli sinulla vanha vaaleansininen villapuserosi, jonka rouva Lynde on sinulle ommellut. Ellei jo se olisi vienyt Roylta sekä pään että sydämen, menettäisi hän ne varmasti tänä iltana. Mutta minusta kämmekät eivät sovellu sinulle, Anna. Ei, se ei ollenkaan johdu kateudesta… Mutta kämmekät sointuvat huonosti yhteen sinun oman olemuksesi kanssa. Ne ovat liian eksoottisia — liian troopillisia — liian ärsyttäviä. Älä ainakaan pane niitä tukkaasi, teepä muuten mitä tahansa.
— En panekaan. Myönnän, etten ole itsekään niin kovin ihastunut kämmekköihin. Minusta ne eivät ole samaa maata kuin minä. Roy ei lähetäkään minulle usein niitä — hän tietää, että minä pidän eniten kukista, joiden kanssa viihtyy kuin rakkaiden ystävien kanssa, enkä sellaisista, jotka alentuvat tulemaan lyhyelle käynnille kuumasta kasvihuoneestaan ja sitten hyvinkin pian osoittavat, ettei ilmanmuutos heitä miellytä.
— Jonas on lähettänyt minulle muutamia ruusunnuppuja täksi illaksi — mutta ikävä kyllä hän ei tule itse mukaan. Hänen piti lähteä kiertoretkelle köyhiin koteihin kauas laitakaupungille. En usko, että häntä haluttaisi tullakaan. Anna, minä pelkään kauheasti, ettei Jonas loppujen lopuksi sittenkään välitä minusta. Ja minä vaivaan nykyään juuri päätäni ratkaistakseni, päästänkö itseni riutumaan ja kuolemaan vai karaisenko itseni ja suoritan tutkintoni ja elän yhä edelleen järkevänä ja hyödyllisenä yhteiskunnan jäsenenä.
— Phil, sinun luonteesi mukaista ei ole ensinkään elää järkevänä ja hyödyllisenä yhteiskunnan jäsenenä. Siis sinun on paras riutua ja kuolla, virkkoi Anna.