— Silloinhan me olemme sekä kurssitovereita että korkeakoulutovereita. Ja minä olen täysin leppynyt niihin kahteen vuoteen, joiksi minun täytyi keskeyttää opintoni, virkkoi nuori mies erittäin merkitsevin katsein.
Sade valui yhä edelleen rankasti melkein tunnin ajan. Mutta aika kului hyvin nopeasti. Kun pilvet hajaantuivat ja kalpean marraskuunauringon säde valaisi satamaväylää ja mäntyistutuksia, lähtivät Anna ja hänen seuralaisensa kotimatkalle. Heidän tultuaan Majan veräjälle pyysi mies lupaa saada tulla käymään, mikä hänelle myönnettiin.
Anna astui sisään hehkuvin poskin ja jyskyttävin ohimoin. Noita kiipesi hänen polvilleen ja painoi hyväillen päänsä hänen olkaansa vasten, mutta sai vain kylmän vastaanoton. Annan sielu oli ääriään myöten täynnä romantiikkaa, eikä häneltä riittänyt mielenkiintoa tylppäkuonoisen kissan osalle.
Samana iltana tuotiin Majaan paketti neiti Shirleylle. Siinä oli pahvikotelossa kaksitoista ihanaa ruusua. Phil hyökkäsi kuin pieni kotkatar mukaanliitetyn käyntikortin kimppuun, joka putosi ruusuista maahan, ja luki nimen sekä runollisen omistuksen, joka oli kirjoitettu toiselle puolelle korttia.
— Royal Gardner! huudahti hän. — Mutta Anna, minä en ole tiennytkään, että sinä tunnet Royal Gardnerin!
— Minä tapasin hänet puistossa nyt iltapäivällä sateessa, selitti Anna kiireisesti. — Minun sateenvarjoni kääntyi nurin, ja hän tarjosi minulle oman sateenvarjonsa.
— Vai sillä tavalla — hm. — Phil katsoi uteliaasti Annaan. — Ja tämä tavattoman jokapäiväinen tapaus antaa aiheen lähettää tusinan pitkävartisia ruusuja ja runopukuisen omistuksen? Ja sinulle punastua mitä suloisimmin, kun äsken katselit hänen korttiaan? Anna, kasvosi ilmiantavat sinut.
— Älä puhu roskaa, Phil! Tunnetko sinä herra Gardnerin?
— Minä olen tutustunut hänen molempiin sisariinsa ja olen kuullut hänestä puhuttavan. Kaikki ihmiset tuntevat sen perheen. Gardnerit ovat hienoa ja ylhäistä sukua ja hirmuisen rikkaita. Roy on hyvin kaunis ja hänellä on erittäin hyvä pää. Pari vuotta sitten hänen äitinsä terveys oli vähän heikko, ja Gardner jätti silloin korkeakoulun lähteäkseen hänen kanssaan Eurooppaan, jotta äiti saisi hoitaa terveyttään — hänen isänsä on kuollut. Hänestä kuului tuntuneen hyvin vaikealta keskeyttää opintonsa, jotka olivat erikoisen hienosti suunnitellut. Kuulepas nyt, Anna… Tässä on varmaan jotain intressanttia pelissä. Minä melkein kadehdin sinua, mutta en niin kauheasti kuitenkaan. Katsos, hän ei ole kuitenkaan Jonas.
— Voi, mikä hupakko sinä olet, virkkoi Anna luoden Philiin armollisen silmäyksen. Mutta hän makasi kauan valveilla sinä iltana eikä hän pitänytkään unta kovin tärkeänä. Unelmat, joita hän näki valveilla, olivat vielä lumoavammat ja kiehtovammat kuin ne kirjavat kuvat, joita hänen oli tapana nähdä suljetuin silmäluomin. Oliko lumottu prinssi — se oikea — vihdoinkin tullut? Kun Anna ajatteli säteileviä tummia silmiä, jotka olivat syvästi katsoneet hänen omiin silmiinsä, oli hän hyvin taipuvainen antamaan sisimmässään myöntävän vastauksen.