— Minä olen hiukan tuuminut mennä omiin leipiin ja ostaa paikan itselleni. Siellä olisi Mollersvillessä semmoinen, joka soveltuisi minulle. Mutta jos minä ostan sen, tarvitsen minä naisihmisen taloon.
— Se on kyllä luonnollista, sanoi Anna, ja hänen harrastuksensa laimeni.
— On se.
Uusi pitkä äänettömyys seurasi. Vihdoin otti Samuel uudestaan ruohonkorren suustaan ja sanoi:
— Tahotteko työ minut?
— Tarkoitatteko — mieheksi? kysyi ihmeissään Anna-parka ääni sammuen.
— Justiin niin.
— Mutta minähän olen töin tuskin tuttu teidän kanssanne, sanoi Anna äkäisenä.
— Työ voisija hyvin tutustua minuun sitten jälestäpäin, kun myö ollaan naimisissa, tuumi Samuel.
Anna kokosi kaiken sangen pahaksi kolhiutuneen arvokkuutensa.