— Mutta minä pidän niistä sitä enemmän, sanoi nuorempi sisar Dorothy. — Ne ovat niin herttaisia ja itsekkäitä. Koirat ovat liian kilttejä — ne ajattelevat enemmän herraansa kuin itseään. Minusta tuntuu niiden seura rasittavalta. Mutta kissat ovat ihmeen inhimillisiä.
— Teillä on tuolla kaksi oikein hauskannäköistä posliinikoiraa, sanoi Aline armollisesti. — Ehkä minä saan katsoa niitä vähän lähempää. Aline kulki lattian yli ja pysähtyi uunijakkaran luo, joten hänestä tuli tietämättään uuden onnettomuuden aiheuttaja. Hän nosti Magogin ilmaan ja istuutui tarkastamaan sen vihreätäpläistä kauneutta juuri sille tyynylle, jonka alla Priscillan vasta siloitettu chokoladipiirakka oli piilossa. Priscilla ja Anna vaihtoivat tuskaisia silmäyksiä, mutta eivät voineet asialle mitään. Iso ja muhkea Aline istui tyynyllä ja keskusteli eri kansallisuuksien posliinikoirista, kunnes äiti antoi lähtömerkin.
Dorothy viipyi muutamia silmänräpäyksiä kauemmin puristaakseen Annan kättä ja kuiskatakseen pari sanaa hänen korvaansa.
— Minä tiedän, että meistä kahdesta, sinusta ja minusta, tulee tavattoman hyvät ystävät. Roy on kertonut minulle yhtä ja toista sinusta. Minä olen ainoa kotona, jolle hän voi uskoa asioitaan, poikaraukka — äidille ja Alinelle ei totisesti kukaan tule avaamaan sydäntään. Teillä mahtaa olla täällä äärettömän hauskaa, teillä tytöillä. Saanhan minä joskus vastakin tulla tänne, jotta minäkin saisin nauttia vähän teidän hauskuudestanne?
— Tule niin usein kuin sinulla on halua, vastasi Anna, iloisena siitä, että edes toinen Royn sisarista oli miellyttävä. Alinesta hän ei voisi koskaan pitää, se oli aivan selvää, eikä Aline koskaan tulisi pitämään hänestä, vaikka rouva Gardner kenties oli voitettavissa Royn puolelle. Mutta joka tapauksessa päästi Anna pitkän helpotuksen huokauksen, kun tulikoe oli onnellisesti sivuutettu.
— Tästä chokoladipiirakkaasta tuli totisesti pannukakku, sanoi Priscilla murheellisen näköisenä nostaessaan varovasti tyynyä — ja tyyny on luonnollisesti myöskin pilalla. Turhaa on enää koskaan sanoa, ettei perjantai ole onnettomuuksien päivä.
— Kun ilmoituttaa tulevansa lauantaina, niin ei pidä tulla päivää liian aikaisin, sanoi Jamesina-täti.
— Varmasti Roy sotki ja sekoitti mitä hänen piti sanoa.
Se poikahan joutuu aivan pyörälle päästä heti kun hän puhuu Annan kanssa. Mihin Anna on joutunut?
Anna oli paennut yläkertaan. Pidätetty itku kuristi hänen kurkkuaan. Mutta hän pakotti itsensä nauramaan. Noita ja Josef olivat olleet aika hullunkurisia… Ja Dorothy oli herttainen.