— Niin, miksei, minulla ei ole mitään Janea vastaan. Hän on kiltti ja hyvä tyttö. Mutta hän ei ole tähän saakka liikkunut miljonäärien piireissä, ja saatpa nähdä, ettei kukaan viitsisi päätänsäkään kääntää tuohon mieheen päin, ellei hänellä olisi rahoja. Hän on muka englantilainen, niin ainakin rouva Andrews väittää, ja hän kuuluu ansainneen rahansa kaivoshommilla, mutta katsotaanpas eikö lopulta sentään yankee pilkistä miehestä esiin. Rahaa hänellä täytyy olla kuin roskaa, sillä hän tuhlailee jalokivikoristeita Janelle aivan kahmalokaupalla. Kihlasormuksessa on niin suuri läjä timantteja, ettei Jane varmaan koskaan enää saa hansikasta lihavaan käpäläänsä.
Verrattain suuri katkeruus värähteli täti Lynden äänessä. Mokomakin Jane Andrews, ruma ja mitätön, asettelee koukkujaan miljoonamiehelle ja eikös vaan saakin hänet, kun taas heidän oma komea Annansa ei ollut vielä lupautunut enempää köyhälle kuin rikkaallekaan. Ja rouva Andrews kopeili niin tyttärensä hyvällä naimiskaupalla, ettei kohta enää voinut olla samassa huoneessa hänen kanssaan.
— Mikä Gilbert Blythelle on tullut korkeakoulussa? kysyi Marilla. — Minä näin hänet, kun hän viime viikolla tuli kotiin, ja hän on käynyt niin laihaksi ja kalpeaksi, että töin tuskin tunsin.
— Hän hautautui talvella ahtamaan ankarasti tietoja päähänsä, virkkoi Anna. — Kuulittehan, että hän sai korkeimman arvosanan klassillisissa kielissä ja sieppasi sitäpaitsi itselleen Cooper-stipendin. Sitä ei ole annettu viiteen vuoteen. Ei olekaan ihme, jos se alkaa hänessä tuntua. Me olemme vähän väsyneitä jok'ainoa.
— No, sinulla on joka tapauksessa komea korkeakoulututkintosi, ja sitä Jane Andrewsilla ei ole eikä tule koskaan olemaan, virkkoi täti Lynde, äänessä kolkko tyydytys.
Joitakin päiviä myöhemmin Anna meni eräänä iltana tervehtimään Janea, mutta morsian oli matkustanut Charlottetowniin — tilaamaan muutamia "kunnollisia leninkejä", ilmoitti rouva Andrews ylpeänä. — Senjälkeen, mitä oli tapahtunut, piti Janen luonnollisesti hankkia parempi ompelijatar kuin mitä Avonleassa oli saatavissa.
— Minulle kerrottiin äsken hauska uutinen Janesta, virkkoi Anna.
— Niin, niin, onhan se Jane hoitanut hyvin asiansa, vaikkei ole käynytkään mitään korkeakoulua, vastasi äiti tyytyväisenä heilauttaen vähän niskaansa. — Tuleva vävyni on miljoonien arvoinen, ja he lähtevät häämatkalle Eurooppaan. Takaisin tultuaan he tulevat asumaan pelkästä marmorista rakennetussa isossa huvilassa Winnipegissä. Yhdestä asiasta Jane vain on pahoillaan — hän on niin etevä ruuanlaittaja eikä sulhanen toivo hänen olevan missään tekemisissä ruuan kanssa. Hän on niin rikas että voi hankkia palvelusväkeä miten paljon hyvänsä. Heillä tulee olemaan keittäjätär ja pari muuta palvelijatarta ja kuski ja miespalvelija. Entä sinä itse, Anna, mitä sinulle kuuluu? En ole vielä kuullut mitään sulhasesta, vaikka sinä olet ollut niin paljon siellä korkeakoulussa.
— Oh, nauroi Anna, minä olen päättänyt jäädä vanhaksipiiaksi. En ole tosiaankaan löytänyt ketään, jonka voisin hyväksyä.
Tämä Annan ilmoitus oli oikeastaan aika lailla häikäilemätön. Hän tahtoi nimenomaan saada sanotuksi rouva Andrewsille, ettei hän sulhasten puutteessa ollut menemättä naimisiin. Mutta rouva Andrews osoitti heti olevansa tilanteen tasalla.