Keittiön ovi avautui ja kulmikas Marilla näkyi valaistulla taustalla. Hän piti parhaana tervehtiä Annaa hämärässä. Hän näet pelkäsi kauheasti rupeavansa itkemään ilosta — niin vakava ja hillitty kuin hän olikin — ja piti kaikkia mielenliikutuksen ilmauksia sopimattomina. Hänen takaansa häämötti rouva Lynde rehevänä, kukoistavana ja hyväntahtoisena, aivan kuin ennenkin. Se rakkaus, josta Anna oli Philille kertonut, tulvahti nyt häntä vastaan lämpimänä vuona ja valoi siunaustaan häneen. Oh, ei voi verrata mitään kaikkeen siihen vanhaan, joka yhdistää — nyt hän oli siis taas vanhojen ystäviensä parissa vanhassa Vihervaarassa! Miten loistivatkaan Annan silmät tähtinä, kun hän istuutui herkullisen illallispöydän ääreen, miten punehtuivat hänen poskensa, miten hopeankirkas oli hänen naurunsa! Ja Diana saisi olla täällä yötä. Sehän oli aivan kuin entisinä aikoina. Ja päivän kunniaksi oli otettu esiin ruusunnuppumalliset teekupit. Marilla oli kunnostautunut ihan ihmeellisesti.
— Varmaankin Diana ja sinä puhelette koko yön, sanoi Marilla vähän ivallisella äänensävyllä, kun tytöt vihdoinkin nousivat yläkertaan. Marilla pelkäsi liiaksi paljastaneensa, mitä hänen sisällään liikkui, ja silloin hän aina itsepuolustuksekseen turvautui ivaan.
— Se on kyllä luultavaa, virkkoi Anna, mutta ensiksi pitää minun panna Davy "tutumaan". Hän pyysi sitä hyvin hartaasti.
— Et usko, miten kovasti olen odottanut ihmistä, joka kuuntelisi, kun minä luen iltarukoukseni, sanoi Davy, kun he kulkivat ullakkoporstuan läpi. — Ei ole yhtään kivaa lukea yksin.
— Ethän sinä luekaan yksin. Onhan Jumala aina sinun kanssasi ja kuuntelee sinua.
— Niin, mutta häntä minä en näe, huomautti Davy. — Minä tahdon rukoilla sellaista, jonka voin nähdä. Ja rouva Lynde ja Marilla — ei niistä ole.
Kun Davy vihdoinkin seisoi puettuna pitkään harmaaseen flanellipaitaansa, ei hänellä näyttänyt olevan kiirettä ryhtyä iltarukoukseen. Hän seisoi Annan edessä paljain jaloin siirtyen toiselta jalalta toiselle epäröivän näköisenä.
— No, Davy rakas, tuleeko siitä mitään? kysyi Anna.
Davy painoi päänsä Annan syliin, mikä jonkun verran häiritsi hänen puhettaan, kun hän vihdoin pääsi alkuun.
— Anna, mumisi Davy, minua ei vähääkään haluta lukea iltarukousta. Ei ole tehnyt mieli koko viikkoon. Minä en lukenut eilen — enkä toissapäivänäkään.