— Minkätähden et, Davy? kysyi Anna lempeästi.
— Sinä — sinä kai et suutu, jos minä kerron sinulle?
Anna nosti syliinsä harmaapukuisen pikku olennon
ja asetti Davyn pään olkaansa vasten.
— Suutunko minä koskaan, kun kerrot jotain minulle, Davy-poju?
— Et, ethän sinä suutu. Mutta sinä olet pahoillasi ja se on pahempaa. Sinä olet kauheasti pahoillasi, kun saat kuulla tämän asian, ja sinä häpeät minun puolestani.
— Oletko tehnyt jotain pahaa? Ja senkö vuoksi sinä et voi lukea iltarukoustasi?
— En, en ole tehnyt mitään pahaa — vielä. Mutta minä tahtoisin niin mielelläni tehdä.
— Mitä sitten?
— Tahtoisin niin mielelläni sanoa ruman kiroussanan, tuli epätoivoisen ponnistuksen jälkeen. — Kuulin viime viikolla herra Harrisonin renkipojan sanovan sen, ja siitä saakka minulla on ollut kauhea halu saada sanoa samalla lailla — vaikka minä olen lukenut iltarukouksenikin.