— Niin, onhan se mahdollista, myönsi Jane. — Billy on aina ollut niin ujo, ettei hän ole tullut hakkailleeksi, niinkuin on tavallista. Mutta voithan sinä ajatella asiaa, Anna. Billy on herttainen poika, sen voin vakuuttaa, vaikka hän on oma veljeni. Hänellä ei ole mitään ikäviä tapoja, hän on työteliäs ja häneen voi luottaa. Parempi pyy pivossa kuin kymmenen oksalla. Hän pyysi minua sanomaan, että hän mielellään odottaa, kunnes olet päässyt korkeakoulusta, jos se nyt kerran on tuiki välttämätöntä — muuten hän kyllä olisi mieluimmin mennyt naimisiin keväällä, ennen kyntöjen alkamista. Hän olisi kyllä hyvin hyvä sinulle aina, siitä voisit olla varma, ja sinähän tiedät, miten mielelläni minä ottaisin sinut sisarekseni.
— Ei se käy päinsä, vastasi Anna, ääni hyvin päättävänä. Hän oli jälleen päässyt tasapainoon ja oli vähän pahastunutkin. Olihan tuo kaikki läpeensä hullunkurista. — En voi mennä naimisiin Billyn kanssa, se on ihan mahdotonta, Jane, ei kannata ajatella asiaa. Minulla ei ole mitään sellaisia tunteita häntä kohtaan, saat sanoa hänelle.
— Minä en oikeastaan ihmettele sitä, virkkoi Jane alistuvasti huoaten. Hän tiesi tehneensä, mitä suinkin taisi, eikä kukaan voinut vaatia sen enempää. — Sanoin kyllä Billylle, että olisi turhaa kysyäkään sinulta, mutta hän oli itsepäinen kuin aina. Vai niin, sinä olet siis tehnyt päätöksesi. Kunhan et vaan tulisi katumaan!
Janen sanat kuuluivat jotakuinkin kylmiltä. Sisimmässään hän oli ollut täysin vakuutettu, ettei rakastuneella Billyllä ollut hiukkaakaan toiveita. Siitä huolimatta hän tunsi piston sydämessään, kun Anna Shirley, joka sittenkin oli vain orpo ottolapsi ja jolla ei ollut verisukulaisia, antoi rukkaset hänen veljelleen — hänen veljelleen, joka kuului hyvään perheeseen, nautti arvonantoa ja oli varakas. No, katukoon sitten itserakkauttaan, ajatteli Jane verrattain katkerana.
Anna rohkeni pimeässä hymyillä ajatellessaan, että hän tulisi vielä katumaan Billy Andrewsille antamiaan rukkasia.
— Soisin, ettei Billy olisi kovin pahoillaan, sanoi hän ystävällisesti.
Jane teki liikkeen kuin olisi hän äkkiä paiskannut päänsä tyynyjä vastaan.
— Ei se taida häneen erikoisesti koskea… Hän on liiaksi järkevä. Sitäpaitsi hän pitää aika paljon myöskin Nettie Blewettistä, ja äiti on aina kovasti pitänyt Nettien puolta. Hän on niin säästäväinen ja huolellinen. Kun Billy saa kuulla, ettet sinä hänestä välitä sillä tavalla, niin hän luultavasti ottaa Nettien. Tahdot kai olla niin kiltti, ettet kerro tästä kenellekään?
— Kyllä voin sen luvata, vastasi Anna, jolla ei ollut vähääkään halua saattaa yleisön tietoon, että Billy Andrews oli kosinut häntä, mutta loppujen lopuksi valitsikin mieluummin Nettien Blewettin. Pikku Nettie-kanan!
— Nukutaanko jo! ehdotti Jane.