Anna heräsi unelmistaan tyytyväisenä huoaten.
— Muovailen päässäni kertomustani, pikku Diana.
— Älä nyt, mitä ihmeissä! Joko olet ryhtynyt siihen? huudahti Diana mitä vilkkaimman mielenkiinnon vallassa.
— Olen kuin olenkin. Vain pari sivua on kirjoitettu puhtaaksi, mutta loppu on jo päässäni ihan valmis. On ollut kauhea vaiva hyvän juonen keksimisessä. Mikään niistä aiheista, jotka minulla oli varastossa, ei soveltunut Semiramis-nimiselle tytölle.
— Etkö olisi voinut muuttaa nimeä?
— En, ymmärrätkö! Se oli suorastaan mahdotonta. Minä koetin kyllä, mutta se ei käynyt päinsä. Se olisi ollut yhtä vaikeata kuin oman nimeni muuttaminen. Semiramis oli tullut minulle niin ilmieläväksi, että annoinpa hänelle minkä nimen hyvänsä, minun olisi joka tapauksessa pitänyt ajatella häntä Semiramiksena. Mutta lopuksi minä kuitenkin keksin juonen, joka soveltui juuri hänelle. Nimien valitseminen kaikille muille henkilöille oli vasta jännittävää! Sinä et aavista, kuinka hirmuisen hauskaa se on. Olen maannut valveilla tuntikausia ja miettinyt sopivia nimiä. Sankarin nimi on Percival Dalrymple.
— Joko olet keksinyt nimet kaikille henkilöille? kysyi Diana pettyneenä. — Ellet ole ehtinyt, olisin pyytänyt saada antaa nimen vain yhdelle ainoalle — vain jollekin vähäpätöiselle sivuhenkilölle. Silloin minusta tuntuisi niinkuin minullakin olisi hiukan osuutta kertomuksessasi.
— Saat antaa nimen pienelle kyökkipojalle, joka oli Lesterin rikkaan ja mahtavan perheen palveluksessa, lupasi Anna hyväntahtoisesti. — Hän ei ole erikoisen tärkeä ja hän on ainoa, jolta vielä puuttuu nimi.
— Anna sitten hänelle nimeksi Raymond Fitz-Osborne, pyysi Diana, joka muistinsa kätköissä säilytti kokonaisen varaston sointuvia nimiä. Ne olivat rippeitä entisen "Historiallisen kerhon" ajoilta, jonka hän itse, Amia, Jane Andrews ja Ruby Gillis olivat perustaneet kouluaikanaan.
Anna pudisti epäröiden päätään.