— Sinun Percivalisi on hyvä kuin enkeli. Sellainen luonne ärsyttää. Kun seuraavan kerran kyhäät sankarin, täytyy sinun antaa hänelle vähän enemmän inhimillistä lihaa ja verta.
— Semiramis ei olisi milloinkaan voinut mennä naimisiin Mauricen kanssa. Mauricella oli alhainen luonne.
— Sankaritar olisi kai voinut häntä höylätä. Mutta on ehkä niitä, joihin se ei vaikuta. Sinä kai itse tiedät, miten paatunut konnasi on… Lopuksi voin vielä mainita, ettei kertomuksesi ole suinkaan hullumpi, sen myönnän. Mutta sinä olet vielä liian lyhyissä hameissa voidaksesi kirjoittaa mitään erikoisempaa. Odota kymmenisen vuotta — sinä ehdit kyllä vielä.
Anna päätti lujasti olla antamatta kertomuksiaan kenenkään arvosteltaviksi, jos hän vastedes jotain kirjoittaisi. Tuollainen arvostelu vaikutti aivan liian masentavasti… Hän ei lukenut Gilbertille sepittämäänsä kertomusta, mutta uskoi hänelle sen olemassaolon.
— Jos se pääsee julkisuuteen, voit lukea sen painettuna, mutta jos se menee myttyyn, ei kukaan ihminen koskaan saa sitä nähdä.
Marilla ei tietänyt mitään kirjallisesta seoksesta, jota keitettiin hänen välittömässä läheisyydessään. Anna kuvitteli mielessään, miten hän jostain aikakauslehdestä lukisi novellin Marillalle, jonka mielenkiinto väkisinkin heräisi — Marilla ei voi enää pidättää, hänen täytyy sanoa pari kehuvaa sanaa. Mielikuvitukselle, kuten tunnettua, ei mikään ole mahdotonta… Suuri yllätys — vai niin, sinä pidät tästä kertomuksesta? Saat siis kuulla, että minä olen sen kirjoittanut!
Eräänä päivänä Anna kuljetti postiin verrattain paksun soikean käärön. Nuoruuden kokemattomuuden viehättävä luottamus oli määrännyt sen osoitettavaksi kaikkein suurimmalle "suurista" aikakauslehdistä. Diana oli yhtä suuressa jännityksessä kuin Anna itsekin.
— Kuinka kauan luulet viipyvän, ennenkuin sieltä tulee vastaus? kysyi hän.
— Luultavasti ei kahta viikkoa kauemmin, vastasi Anna. — Miten ylpeäksi ja iloiseksi minä tulen, jos se otetaan!
— Onhan selvää, että se otetaan, ja luultavasti he samalla pyytävät sinulta uutta kirjoitusta. Kun heräät jonakuna kauniina päivänä, olet kuuluisuus, ja ajattele kuinka sitten olen ylpeä, kun olen sinun hyvä ystäväsi, virkkoi Diana, jolla ainakin oli se hyvä puoli, että hän saattoi epäitsekkäästi ihailla ystäviensä lahjakkuutta ja menestystä, mikä on verrattain harvinaista.