— Niin kauan kuin elät, täytyy sinun useinkin tehdä sellaista, mikä ei sinusta ole hauskaa.
— No, se on sitten vale, vastasi Davy hyvin vakuuttavasti. — Älä usko! Nyt minun on pakko tehdä sellaista, jota en tahdo, muuten sinä ja Marilla toimitatte minut sänkyyn. Mutta kun minä tulen isoksi, jätätte te minut kauniisti rauhaan, ja tahtoisin tietää, kuka muu uskaltaisi… Siinä saakin olla miestä. Kuulepas, kun Milty Boulter sanoo, että hänen äitinsä sanoo, että sinä lähdet korkeakouluun katsomaan, etkö saisi sieltä pyydystetyksi miestä itsellesi. Onko se totta? Sanopas.
Anna tunsi hetkeksi punastuvansa närkästyksestä. Mutta sitten hän purskahti nauramaan ja rauhoitti itseään ajattelemalla, ettei rouva Boulterin viheliäiset sukkeluudet voineet häntä vahingoittaa.
— Ei ole, pikku ystävä. Sentähden minä en matkusta. Minä aion lueskella ja kehittyä ja oppia koko paljon kaikenlaista.
— Mutta jos tahtoisit pyydystää miehen, miten sinä silloin tekisit? Minä tahtoisin tietää sen hyvin mielelläni, jatkoi Davy, joka näytti tuntevan suurta mielenkiintoa asiaan.
— Eiköhän liene parasta kysyä sitä rouva Boulterilta, vastasi Anna harkitsematta. — Hän kai tietää paremmin kuin minä, miten se käy päinsä.
— Minä kysynkin heti ensi kerralla, kun hän tulee tänne, vastasi
Davy vakavasti.
— Uskallapas vaan, sinä vekkuli, huudahti Anna huomattuaan erehdyksensä.
— Sanoithan sinä itse, että kysyisin, huomautti loukkaantunut Davy kaikessa viattomuudessaan.
— Kyllä nyt jo on aika sinun mennä nukkumaan, komensi Anna lopettaen keskustelun.