— Minusta ei ole missään tuntunut näin kodikkaalta — täällä on kodikkaampaa kuin kotona, huudahti Philippa Gordon katsellen ympärilleen ilosta säteilevin silmin.
He istuivat kaikki Karoliinan majan isossa arkihuoneessa hämärää viettämässä, Anna ja Priscilla, Phil ja Stella, Jamesina-täti, Noita, Josef, Saara-kissa, Gog ja Magog. Uunivalkean liekehtivä valo hyppelehti seinillä, kissat kehräsivät, ja isossa maljakossa jättiläiskokoiset krysanthemum-kukat, jotka joku Philin viimeisistä uhreista oli hänelle lähettänyt, loistivat punertavassa hämyssä, muistuttaen kellertävää kuu-sikermää. Jo kolme viikkoa sitten he katsoivat saaneensa kotinsa kuntoon ja kaikki olivat jo verrattain selvillä siitä, että koe oli onnistunut erikoisen hyvin. Ensimmäiset pari viikkoa muuton jälkeen olivat tarjonneet runsaasti tilaisuutta kaikkien toimintahalulle; monet eri pikku kuningaskunnat oli jaettava ja sisustettava, ja väliin hyvinkin toisistaan eroavat mielipiteet saatava yksimielisyyteen ja sopusointuun.
Anna erosi tällä kertaa miltei helpotuksen tuntein Avonleasta lähteäkseen takaisin korkeakouluun. Kesäloman viimeiset päivät eivät olleet hauskoja. Palkintokirjoitus oli painettu paikkakunnan lehtiin ja sekatavarakaupan omistaja, herra William Blair, oli myymäpöydälleen pinonnut suunnattoman pinkan vaaleanpunaisia, vihreitä ja keltaisia lentokirjasia, kaikki ylipainoksia "Semiramiksen sovitusuhrista". Niitä hän hyväntahtoisesti lahjoitti jokaiselle asiakkaalle, joka tuli ostoksille. Hän lähetti Annalle kohteliaan tervehdyksensä sekä paksun pinkan tekijäkappaleita, jotka Anna heti viskasi uuniin.
Annalla oli kuitenkin aivan yksin nöyryyttävä käsitys asiasta, sillä kaikki avonlealaiset olivat sitä mieltä, että hänen kannattaisi olla ylpeä ja iloinen, kun oli saanut sellaisen palkinnon ja tullut äkkiä kuuluisaksi. Lukuisat ystävät katsoivat häntä peittelemättömän ihastuneesti, harvat viholliset kateellisen ivallisesti. Josie Pye vakuutti, ettei se ollut Annan omaa keksintöä, hän muisti aivan varmaan lukeneensa saman jutun sanomalehdestä toista vuotta sitten. Sloanet, jotka joko tiesivät tai aavistivat, ettei Anna antanut kylliksi arvoa heidän Charlielleen, lausuivat mielipiteenään, ettei hänen kirjallinen saavutuksensa ollut mikään erikoisen suurenmoinen; sellaista osaa jokainen, joka viitsii yrittää… Ja muutamia näkyy vetelevän hyvin. Täti Atossa virkkoi Annalle, että hänen vanhaan sydämeensä koski, kun hän sai kuulla Annan ryhtyneen kirjoittamaan rahan vuoksi. Niin syvään ei kukaan Avonleassa syntynyt ja kasvanut ollut vielä langennut. Mutta niin käy, kun ottaa vieraita lapsia, jotka ovat perineet Jumala ties mitä taipumuksia… Rouva Rachel Lynde tunsi myös epäilystä, soveltuiko kunnon naisen panna paperille kaikenmoista tekaistua roskaa, mutta kahdenkymmenen viiden dollarin shekki loi kuitenkin asiaan hänen silmissään verrattain edullisen valon.
— Sitä tosiaan aivan hölmistyy, kun saa kuulla, mitä ne katsovat voivansa maksaa mokomasta höpötyksestä, sanoi hän puolittain ylpeästi, puolittain moittivasti.
Kaiken kaikkiaan tuntui siis jotakuinkin ihanalta, kun tuli aika lähteä. Ja oli kauhean hauskaa palata korkeakouluun, jossa nyt sai olla viisaana ja kokeneena juniorina ja jossa tapasi joukon hyviä ystäviä avajaispäivänä. Siellä olivat Priss ja Stella, Gilbert ja Charlie Sloane, viimeksimainittu tärkeänä ja kopeana kuin olisi hän jo tutkintonsa suorittanut, Phil, jolla oli vielä valinta Alecin ja Alonzon välillä tekemättä, ja Moody Spurgeon MacPherson. Viimeksi mainittu oli seminaarista päästyään ollut opettajana eräässä koulussa, mutta hänen äitinsä oli nyt sitä mieltä, että Moodyn välttämättä tuli jättää opettajantoimi ja lukea papiksi. Moody-paralle sattui ankara koettelemus heti uran alussa. Puoli tusinaa sydämettömiä tovereita, jotka asuivat samassa paikassa kuin hänkin, ryntäsi eräänä yönä hänen kimppuunsa ja ajoi häneltä hiukset puolen pään alalta. Moody Spurgeon parka sai kulkea ihmisten ilmoilla siinä asussa, kunnes tukka taas kasvoi entiselleen. Hän uskoi Annalle hieman katkerin mielin salaisuuden, että hän toisinaan epäili, oliko hänellä todella pappisalan edellyttämä oikea mielenlaatu…
Jamesina-täti ei tullut ennenkuin Karoliinan maja oli valmiina ottamaan hänet vastaan. Karoliina-neiti oli lähettänyt Annalle avaimen ja kirjeen, jossa sanottiin, että Gog ja Magog oli pakattu vierashuoneen sängyn alla olevaan laatikkoon, mutta että ne saatiin ottaa esiin sieltä milloin tahansa. Jälkikirjoituksena oli lisätty, että hän toivoi tyttöjen olevan varovaisia naulatessaan taulujaan seinille. Vierashuoneeseen oli pantu uudet seinäpaperit viisi vuotta sitten, ja neiti Marian ja hänen oma toivomuksensa oli, ettei ihan uusiin seinäpapereihin tulisi useampia reikiä kuin oli ehdottomasti tarpeellista. Hän sanoi muuten tuntevansa kaikessa muussakin rajatonta luottamusta Annaan.
Uuden kodin järjestäminen oli tytöistä sanomattoman hauskaa. Kuten Phil oli sanonut, oli se melkein yhtä hauskaa kuin naimisiinmeno. Järjestäminen ja puuhaaminen tuotti pelkkää huvia eikä tarvinnut huolehtia aviomiehestä. Kaikki toivat kortensa kodin yleiseksi kaunistamiseksi. Priss, Phil ja Stella asettelivat paikoilleen sieviä pikkuesineitä ja ripustivat tauluja seinille. Unohtaen neiti Karoliinan varoituksen he ripustivat taulut pikemmin kauneusvaatimuksia silmälläpitäen kuin seinissä ennestään olevien reikien mukaan. Estetiikka sai voiton uusien seinäpaperien vaatimasta varovaisuudesta.
— Kitataan reiät, kun muutamme täältä, kultaseni — hänen on sitä ihan mahdoton huomata, sanoi Stella vastaväitteitä tekevälle Annalle.
Diana oli lahjoittanut Annalle ison neulatyynyn toaletti-pöydälle, ja neiti Ada ei näyttänyt sanottavammin ottavan pahakseen täysihoitolaistensa siirtymistä muille maille, koska lahjoitti sekä Annalle että Priscillalle suuritöisiä kirjailtuja ja ripsireunaisia sohvatyynyjä. Marilla oli lähettänyt suuren laatikollisen hillopurkkeja ja vihjannut johonkin sisällöltään erittäin arvokkaaseen koriin, jonka piti tulla myöhemmin, ja rouva Lynde antoi Annalle lahjaksi heleävärisen juovikkaan virkatun villapeitteen ja lainasi sitä paitsi vielä viisi lisäksi.