— Ota, lapsi, ne vaan, virkkoi hän äänessä sävy, joka ei sietänyt vastustamista. — Yhtä hyvin ne voi ottaa käytäntöön kuin antaa olla kirstussa koin ruokana.
Mikään koi ei olisi kuitenkaan uskaltanut niitä maistella, niissä kun oli niin voimakas naftaliinin ja kamfertin haju, että niiden täytyi riippua tuulettumassa Majan puutarhassa omenapuiden välissä kokonaista kaksi viikkoa ennenkuin voitiin aivastamatta olla samassa huoneessa. Ylhäinen Spofford-katu ei ollut tosiaankaan milloinkaan ennen nähnyt moista kirjavaa näyttelyä. Karoliinan majan vieressä asuva vanha jäyhä miljoonamies astui portista sisään ja pyysi saada ostaa heloitta van puna- ja keltatulppaanisen peitteen, jonka rouva Rachel oli antanut Annalle lahjaksi. Hän sanoi äitivainajansa virkanneen samantapaisia ja haluavansa sellaista, joka toi mieleen äitimuorin… Hänelle oli suuri pettymys, kun Anna ei tahtonut myydä peitettä, mutta Anna kirjoitti rouva Lyndelle tapahtumasta. Rouva Lyndestä se oli hyvin mairittelevaa, ja hän kirjoitti vastaukseksi, että hänellä tosiaan oli vielä käyttämätön korea tulppaanimallinen peite, joten tupakkaruhtinas todella sai mitä hänen mielensä oli niin kovasti tehnyt. Virkattu taideteos levitettiin hänen määräyksestään hänen vuoteelleen, ja siinä se sai olla, niin suurta inhoa kuin se herättikin hienossa ja hemmoitellussa talonrouvassa.
Rouva Lynden peitteet eivät kuitenkaan olleet vain miljoonamiesten silmänruokana, niistä oli myös paljon käytännöllistä hyötyä. Karoliinan majalla oli monta hyvää puolta, mutta sillä oli myös pienet vikansa ja puutteensa. Talo oli vanha ja verrattain kylmä ja vetoinen, ja pakkasöiden tullessa tytöistä oli kovin hauskaa saada kääriytyä täti Lynden peitteisiin, ja he toivoivat hänelle runsasta palkintoa siitä, että hän oli hyväsydämisesti lainannut ne heille.
Anna asui sinisessä pikku huoneessa, johon heti kohta oli mieltynyt. Priscillalla ja Stellalla oli iso huone yhteisesti. Phil oli erinomaisen tyytyväinen keittiön yläpuolella olevaan pieneen huoneeseen, ja Jamesina-tädin tuli asua alakerrassa, vierashuoneen viereisessä huoneessa. "Noita" nukkui matolla sopessa portaiden vieressä.
Kun Anna Avonleasta palattuaan eräänä päivänä oli matkalla kotiinsa Majaan, huomasi hän, että vastaantulijat katsoivat häneen salavihkaa hymyillen ja säälivästi. Hän tuli levottomaksi ja ajatteli, oliko jotain hullusti hänen puvussaan. Oliko hattu väärässä? Oliko "juopaa" puseron ja hameen välillä? Kurottaessaan kaulaansa lähemmin tarkastaakseen ulkonaista olemustaan huomasi hän ensi kerran Noidan.
Aivan hänen kintereillään tassutti viheliäisin ja ränsistynein kissa, mitä hän milloinkaan oli nähnyt. Se oli jo kauan sitten sivuuttanut herttaisen kissanpoikakautensa ja oli nyt vain luuta ja nahkaa ja näytti jääneen kokonaan huolenpitoa vaille. Kummassakin korvassa oli syviä pykäliä, toinen silmä oli verinen ja rikki, ja toinen pikku poski surkean hullunkurisesti turvonnut. Mitä väriin tuli, oli sillä epämääräinen vivahdus, joka voi syntyä siten, että alkuaan mustan kissan karvat kärventyy, ja sen sijalle myöhemmin tulee samalla kertaa harva ja takkuinen ja paikoittain liasta tahmea turkki.
Anna polki jalkaa sähisten "hyss". Otus ei kuitenkaan välittänyt siitä vähääkään. Annan seisoessa paikoillaan jäi myös kissa paikoilleen istumaan tirkistäen häneen soimaavasti terveellä silmällään; Annan jatkaessa kävelyään marssi se perästä, kuten aikaisemminkin. Anna tyytyi seuraansa, kunnes pääsi Majan portille asti, jonka hän sulki armottomasti kissan kuonon edessä siinä uskossa, että otus lähtee matkaansa uutta suojelijatarta etsimään. Mutta kun Phil avasi porstuan oven neljännestuntia myöhemmin, istui ruosteenkarvainen kissa portailla. Yllätys saavutti huippunsa, kun se kiiti nuolena sisään ja harppasi suoraan Annan syliin puristaen kurkustaan osittain rukoilevasti, osittain voitonriemuisesti "miau"-tervehdyksen.
— Anna, sanoi Stella ankarasti, onko tuo eläin sinun?
— Ei ole tietystikään, vastasi Anna hyvin kyllästyneenä. — En tiedä mistä se ilmestyi ja mikä sen sai seuraamaan minua. Minä en päässyt siitä eroon. Hyi, ruma elukka, lähde tiehesi. Pidän aika paljon kunnollisista ja siistinnäköisistä kissoista, mutta sinähän näytät ties miltä! Hienoa perhe-kissaa ei sinusta tule ikänä.
Mutta kissa kieltäytyi ehdottomasti hyppäämästä alas sylistä. Se kiertyi mukavasti keräksi, haukotteli leveästi ja alkoi kehrätä.