— Se on nähtävästi valinnut sinut kasvattiäidiksi, nauroi Priscilla.
— Mutta minä sanon: varjelkoon tuollaisesta kasvattilapsesta, virkkoi Anna.
— Pikku kissaparka on aivan nälkiintynyt, sanoi Phil helläsydämisempänä. — Katso, sen pikku luut melkein törröttävät nahan läpi!
— No, siinä tapauksessa tarjoan sille oikein perusteellisen aterian, sitten se saa pötkiä tiehensä, sanoi Anna.
Kissa sai ruokaa ja ajettiin sitten ulos lempeästi, mutta päättävästi. Aamulla se oli vielä portailla. Se istui ylimmällä portaalla ja harppasi sisään heti, kun ovi avattiin. Hyisen kylmä vastaanotto ei vaikuttanut siihen vähääkään eikä se välittänyt kenestäkään muusta kuin Annasta Tyttöjen oli sitä sääli ja he antoivat sille ruokaa. Mutta kun viikko oli kulunut, päätettiin, että jotain oli tehtävä. Kissa näytti kuitenkin jo paljon paremmalta. Silmä oli parantunut, turvotus poskessa oli laskenut, se ei ollut enää niin laiha, häntä liehui pystyssä, ja sen nähtiin jo pesevän kasvojaan.
— Se on hyvin kiitettävää ja hauskaa, mutta me emme voi sittenkään pitää sitä, sanoi Stella. — Jimsie-tätihän tulee ensi viikolla ja hän tuo Saara-kissan mukanaan. Me emme voi mitenkään pitää kahta kissaa; muuten tappelisi Noita Saara-kissan kanssa niin että karvat vain sinkoilisivat. Se on kauhean äkäinen. Aamulla se kaivoi itselleen vallihaudan ja hyökkäsi siitä meidän kiltin naapurimme tupakkakuninkaan rauhaarakastavan kissan kimppuun tuottaen sille tavattoman tappion.
— Meidän täytyy päästä siitä, virkkoi Anna katsellen synkästi keskustelun kohdetta, joka kehräten nökötti mattopalasella uunin edessä lammasmaisen viaton ilme kasvoillaan. — Mutta kysymys on vain siitä, miten se käy päinsä. Millä tavoin neljä nuorta turvatonta naista voi vapautua kissasta, joka tarrautuu kiinni neljän käpälänsä kynsin?
— Meidän täytyy antaa kloroformia, ehdotti Phil, joka tunsi vilkasta asianharrastusta. — Se on armeliain tapa.
— Kuka meistä tietää, miten kissoille annetaan kloroformia? kysyi
Anna jurosti.
— Pikku luilta, minä tiedän, virkkoi Phil. — Turhien kotieläinten toimittaminen pois maailmasta kloroformin avulla kuuluu minun harvoihin — ah, ikävä kyllä, aivan liian harvoihin avuihini. Kotona minä olen toimittanut sellaista paljon, usko pois. Aamulla annetaan kissan syödä hyvä aamiainen, lähtöaamiainen niin sanoaksemme. Sitten otetaan vanha säkki — ulkona puuliiterissä näkyi olevan sellainen — sille lasketaan kissa ja puulaatikko kaadetaan varovasti sen ylitse. Gogin ja Magogin entinen kätkö kelpaa. Sitten otetaan sadangramman pullo kloroformia, siitä vedetään pois korkki ja pullo pistetään mukavasti reunan alta laatikkoon. Sitten pannaan muutamia raskaita silitysrautoja painoksi laatikon päälle, ja sitten saa tapahtua, mikä on tapahtuvaksi tarkoitettu. Illalla tarkastetaan. Kissa lepää silloin rauhallisesti nukahtaneena, hymyillen viiksien alta. Ilman tuskia, ilman kamppailua.