— Onko tuo totta? Se kuuluu niin yksinkertaiselta, virkkoi Anna epäröiden.
— Se ei olekaan mikään vaikea temppu. Jätä se asia minun huolekseni. Minä kyllä otan kissan hoitaakseni, sanoi Phil valtavan hyväntahtoisesti.
Kloroformi siis ostettiin apteekista, ja seuraavan aamun tuli olla Noidan viimeinen. Se söi herkullisen aamiaisensa, nuoleskeli itseään sieltä täältä ja hypähti kehräten Annan syliin. Annan valtasi syvä sääli. Tuo otus, poloinen, rakasti häntä ja tunsi luottamusta häntä kohtaan… Kuinka hän saattoikaan ottaa osaa salaliittoon sen henkeä vastaan?
— Ota se pian, sanoi hän nopeasti Philille. — Minusta tuntuu kuin olisin murhaaja.
— Sinähän tiedät, että se tapahtuu aivan tuskattomasti, lohdutti
Phil, mutta Anna oli paennut tiehensä.
Teon tuli tapahtua liiterissä. Kenelläkään ei ollut sinne asiaa koko päivänä. Mutta hämärissä Phil ilmoitti, että pikku Noidan pitää saada kunnialliset hautajaiset.
— Priss ja Stella saavat kaivaa haudan rabarberimaahan, virkkoi Phil, ja Anna saa tulla minun kanssani nostamaan laatikon pois. Se on minusta aina ikävä tehtävä.
Liittolaiset marssivat hitain askelin liiteriin. Phil otti pois raskaat silitysraudat, joita oli kuormattu laatikolle. Äkkiä kuului laatikosta — heikosti, mutta aivan selvästi — naukumista.
— Hyvät ihmiset — se ei olekaan kuollut, huohotti Anna vaipuen jäykkänä pölkylle istumaan.
— Varmasti se on kuollut, vakuutti Phil.