Mutta kun ensimmäinen juhlallinen vastaan-otto oli ohitse, näkyi Klairon'ille hyväksi nöyrtyä ylevyydestänsä ja osoittaa itsensä laupiaaksi ja ystävälliseksi hallitsijattareksi nöyrille palvelijoillensa. Hän otti ylös omalla kädellänsä jonkun kukkais-kimpuista, erittäinkin niitä, jotka olivat varustetut jollain loistavalla koristeella, ja palkitsi sen antajan lempeällä hymyllä; ja kun hän siten oli rikkonut itseään ympäröivän kiehkuran ja hajoittanut taikamaisen vyöhykkeen, astui hän siitä ulos, puhutellaksensa kuolevaisia, kuin kuolevainen.
Mutta tänä päivänä oli nyt vain yksi ainoa asia, joka voi soveltua keskustelu-aineeksi, nimittäin kauvan odotettu tapaus tänä iltana, Merope'n ensikerran tapahtuva näytteleminen.
"Minä palan halusta, saada nähdä teitä tässä uudessa näytelmässä", huudahti herttua Guines, suuteli sormen-neniään ja sitten viskasi suutelon Klairon'ille.
"Sen teette aivan oikein, hyvä herttua", sanoi Klairon huolettomasti. "Tänä ehtoona saatte ison ilon, sillä tämä Voltaire'n tekemä uusi näytelmä on jalo, ihana ja ihastuttava."
"Ah, en minä puhu Voltaire'sta, mokomasta ilkeästä ihmisestä, joka pilkkaa Jumalaa ja koko maailmaa", huusi herttua kiukkuisena; "minä puhun teistä, te jalo taiteilijatar, joka ihastutatte koko maailman, ja jota ainoata herra Voltaire saapi taas tänä päivänä kiittää siitä, että yksi hänen näytelmistänsä ylistetään taas pilvihin saakka."
"Tiedättekö, te kaunein kaikista kaunokaisista, että eilen edellä puolen-päivän oli syntynyt oikein totinen, murhaavainen tappelu siitä, kuka saisi piletin täksi ehtooksi?" sanoi eräs nuori herra ja lähestyi taiteilijatarta ja tervehti häntä vähäsellä, jotenkin ystävällisellä nyökkäyksellä.
"Minä tiedän sen, herra Soubisin prinssi", vastasi Klairon rypistellen kulma-karvojansa ikään, kuin syvästi loukkaantuneena sellaisesta kuninkaalliseen sukuun kuuluvan miehen ystävällisestä lähestymisestä; "minä tiedän sen, enkä ihmettele sitä yhtään. Katsojat saavat kyllä palkkion vaivastansa, he saavat suuren huvituksen tästä Voltaire'n ylevästä näytelmästä, ja minä Klairon valmistan heille sellaisen odottamattoman uutisen, että eivät osaa sitä vielä aavistaakkaan."
"Mikä se on?" kysyi Soubisin prinssi. "Sanokaa se minulle, minun kaunokaiseni!"
"Jos minä olisin teidän kaunokaisenne, niin olisin minä pakoitettu sanomaan sen teille", vastasi Klairon, kohotellen olka-päitänsä; "mutta koska niin ei ole, niin täytyy teidän sallia minun vaijeta uutiseni kanssa. Mutta sen neuvon annan minä teille, herrat, että älkää lyökö laimin tämän illan näytelmää, sillä sen minä sanon, että tämän illan näytelmä on oleva koko 'Theatre Français'in' tulevaisuudelle tapaus, täysi tosi-tapahtuma; se nostaa kapinan näytelmätaiteesta; vielä satain vuotten perästä puhutaan tämän illan näytelmästä, kuin jostain taidehistorialle sangen tärkeästä hetkestä."
Hämmästyksen ja ihmettelemisen jyry syntyi nyt tässä ihantelijain loistavassa laumassa. Nyt kuiskailtiin, nyt kyseltiin, nyt aivoja kiusattiin tätä tapausta arvaamalla; Klairon'ia vaatimalla vaadittiin, pyydettiin liikuttavilla sanoilla ja puheilla, ilmoittamaan suurta salaisuuttaan innokkaille ja ihastuneille ihailijoillensa, ja sulkemaan heitä lähestyvän illan salaisuuksiin.