Mutta Klairon pudisti ylpeästi kiharaista päätänsä ja sanoi: "Minä tahdon hämmästyttää koko Parisin, niin myös teitäkin, herrat ihantelijani!" Tämän lausui hän kuninkaallisella arvollisuudella; mutta sitten unhoitti hän hetkeksi korkeutensa, kumarsi näyttelijättären keikarimaisilla kumarruksilla kaikille puolille ja jatkoi: "Minä turvaan itseni teidän suojelukseenne ja ystävyyteenne, hyvät herrat! Älkäät salliko minun vihamiesteni häväisevän minua ja häiritsevän minun voittoani!"
"Minä panen sissini joka loukkoon", huusi markkisi Latude, "ja ensimmäisen, joka uskaltaa viheltää, annan minä palvelijaini viskata ulos ja hyvin kepittää."
"Meidän kättemme taputuksien jyrinä voittaa kaikki vihollistenne nostamat ilkeät äänet," sanoi kreivi Besancon juhlallisesti.
"Koko Parisissa ei ole enään yhtään kukkia," huusi maa-herra Maubauge; "minä olen ostanut ne kaikki, tervehtiäkseni niillä jumalatartamme aina näytöksien välissä, jolloin me pakoitamme häntä kuulemaan hartaita huutojamme, tulemaan esille ja ottamaan vastaan meidän kunnioitustamme."
Klairon kuunteli kaikkia näitä vakuutuksia lempeällä, hiljaisella hymyllä, ja hänen silmäinsä tavallinen tuli kävi laupiaammaksi. "Minä luotan hyvyyteenne ja apuunne," sanoi hän, ja meni hitaisesti ihantelijainsa rivien lävitse takaisin erityis-huoneesensa.
Tämä oli se suuri ja ratkaiseva hetki, jota kaikki olivat odottaneet, ja sen tähden tunkeutuivat herrat nyt maltittomina mainitulle ovelle. Sillä kun Klairon oli lopettanut tämän yleisen vastaan-oton, ja vetääntynyt takaisin kammioonsa, niin ei hän enään ollut kuningatar, vaan jätti suuret vaatimuksensa ja lähestymättömän olentonsa vastaanotto huoneeseen; ja erityis-huoneessansa oli hän taas viehättävä taiteilijatar, täynnä taidetta ja kykyä, pahan-elkisyyttä ja sukkeluuksia; täällä sallei hän ihantelijainsa lausua itsellensä kaikkia palavia tunteitansa; täällä kuunteli hän heidän innollisia rakkauden ilmoituksiaan, ja kehoitti heitä keskenänsä kilvoittelemaan suosiostansa, sekä sanoilla, että kalliilla lahjoilla.
Tämän huoneen ovelle tunkeusivat siis kaikki herrat: kukin pyysi heistä päästä ensimmäisenä Klairon'in jälkeen sisälle, sillä sisään-pääsö tähän kaikkein-pyhimpään oli sallittu ainoasti yhdelle kerrassansa, vaikka ovet kyllä seisoivat avoinna ja ovi-verhot olivat sivulle vedetyt, ja kaikki voivat nähdä Klairon'in istuvan vastapäätä avointa ovea komeassa, kullalla kirjaellussa sohvassa ja hänen edessänsä nojatuolissa, selin vieras-huonetta kohden se onnellinen kuolevainen, jolla oli etu-oikeus olla tässä yksityisessä vastaan-otossa läsnä. Keskustelut tässä yksityisessä vastaan-otossa olivat niiden vastaan-ottoin kaltaisia, joita kuningattaret, koko hovin läsnä ollessa, sallivat erityisesti suosituille, ja joita ei kenkään voi häiritä sopimattomalla lähestymisellänsä.
Mutta että tänä päivänä oli myöskin herrain joukossa prinssi, monen suosiman kuninkaan, Ludwikin, ystävä, tässä näyttelijättären vieras-huoneessa, niin oli myös herrain meteli ja tungos vähemmin raivoisa, kuin tavallisesti; ja koska he huomasivat Soubise'n prinssin, joka oli, ei ainoasti kuninkaan ystävä, mutta myöskin markkisinna Pompadours'in lemmikki, — niin, koska he huomasivat prinssin lähestyvän kaikkein-pyhimmän ovea, niin vetääntyivät he nöyrästi sivuun ja antoivat tietä prinssille.
Prinssi kiitti herroja hymyillen ja vähäisellä päännyökkäyksellä, ja meni kohta Klairon'in perässä sisään.
"Tiedättekö, ihanimpani", sanoi hän samassa, kun hän viskausi ylevällä huolimattomuudella ja ilman Klairon'in käskyä, nojatuoliin, "tiedättekö, että te tänä päivänä olette lumoovasti kaunis? Jumal'avita, luulisi teitä nähdessään, ei enään olevansakaan kaikista kristillisimmän Ranskan kuninkaan pääkaupungissa, vaan äkkiä lumotun takaisin pakanuuden onnellisiin aikoihin, jolloin jumalattaret vielä joskus tulivat alas maan päälle, viettelemään ja onnelliseksi tekemään milloin kauniita paimenia, milloin uljaita uroita. Vannokaa minulle, ett'ette ole taivaan kuningatar, ett'ette ole itse Juno; vannokaa minulle se, että voisin uskoa teitä!"