"Minä vannon teille, en olevani kaikista uskottomimman, kavalimman, hekumallisimman ja vaarallisimman jumalan puoliso", vastasi Klairon hymyten. "Minä vannon teille, prinssi, että Jupiteri ei ole minun puolisoni, eikä koskaan siksi tulekkaan".
"Pahan-elkinen!" huusi prinssi nauraen. "Te olette inhoittava! Te tiedätte hyvin, että hyvät parisilaiset ovat minulle antaneet Jupiterin lisä-nimeksi, koska he väittävät minun vehkeilleeni yhtä paljon, kuin itse jumalain jumala Jupiteri, ja että minä voin pukea itseni vale-pukuun ja vaihettaa muotoa samoin, kuin Jupiteri teki anastaessansa lemmityitänsä. Mutta minulle tehdään siinä väärin. Minä vannon teille, ihana Hippolyte, että minulle tosiaankin tehdään väärin! Minulla ei ole mikään vehkeilevä sydän; minä olen niin uskollinen, ett'ei Jupiteri koskaan ole ollut niin uskollinen. Yhteen, ainoaan yhteen on minun sydämmeni jo pitkiä aikoja sitten ollut kiinnittynyt, ja se ainoa olette te."
"Ah, prinssi," sanoi Klairon, "mitäs kaunis tanssiatar, neiti Guiman sanoisi siitä, jos hänelle kerrottaisiin sananne?"
Prinssi hymyili ja sanoi: "minä neuvon teitä, ett'ette sitä tee; sillä epäilemättä repisi hän silmät päästänne. Hän on, vaivanen ihminen, vallan hullu tähteni, ja vakuuttaa rakastavansa minua silmittömästi. Minä sallin hänen jumaloivan itseäni ja annan maailman uskoa yhä vain, että Guiman on minun kultuseni."
"Ja koska teitä kerran nimitetään Jupiteriksi Parisissa," sanoi Klairon, "niin sanotaan myöskin teidän lähestyvän kaunista tanssijatarta aina pelkkänä kulta-sateena, ja että hän tanssii Danana vastassanne."
"Liika puhetta vain, neitiseni; on niin," vakuutti prinssi. "Guiman rakastaa minua niin lämpimästi, ett'ei hänellä ole laisinkaan aikomusta köyhdyttää minua, kuten, sitä pahempi, tapahtuu aikoinamme monen ruhtinaan ja herran kanssa, ahnetten tanssijattarien ja näyttelijättärien kautta. Guiman on kaino, ja täydesti tyytyväinen siihen, että minä maksan hänelle ruoka-rahaa vain sata-tuhatta markkaa ja hänen pikku huvituksiinsa ainoasti viisikymmentä-tuhatta markkaa."
"Sata-tuhatta markkaa ruoka-rahaa!" huudahti Klairon melkein kivettyneenä kummastelusta. "Sellaisen summanko te annatte hekumalliselle tanssijattarelle, jonka ainoa konsti on siinä, että hän räpistelee jaloillansa ja tekee hullunkuria? Johan sillä summalla voisi voittaa kymmenen kunniallista neitsyttä kelvollisilta myötäjäisillä."
"Pidättekö sen summan niin peräti suurena?" kysyi prinssi. "Siitä voitte päättää, mitä minä tekisin sille jumalattarelle, jota minä rakastaisin, rukoilisin; jolle omistaisin joka hengen-vetoni, elämäni, huokaukseni ja sydämmeni. Päättäkää siis siitä, mitä minä tekisin teille, jos vihdoinkin suostuisitte siihen, että lähettäisitte armo-katseenne minun puoleeni; minun, joka nöyränä orjana kuihdun jaloissanne; minun, jolle te olette aurinkona, onnena ja elämänä."
"Mitä minulle tekisitte sitten, prinssi?" kysyi Klairon, kohotti huolettomasti jalkaansa ja hivutteli kalliista kivistä loistavata tohvulaansa varpaitansa vastaan. "Pilan-päite, prinssi, ilmoittakaa minulle, mitä te minulle tekisitte?"
"Mitä minä tekisin teille?" äännähti prinssi innoissansa. — "Minä en tarjoaisi teille satatuhatta, vaan puolen miljonaa markkaa ruokarahoiksi ja pitäisin kuukausittain kaksikymmentä-tuhatta varaltanne pikku-tarpeisiinne. Minä laittaisin niin, ett'ei kellään, eipä edes kuningattarella olisi niin kauniita hohto-kiviä, niin ihania pitsejä, niin uljaita englantilaisia hevoisia, niin koreita palvelijoita, niin pulskeita ajopeliä, niin loistoisasti varustettua palatsia, kuin Hippolyte Klairon'illa, Soubise'n prinssin rakastetulla, suositulla jumalattarella! Niin, uskokaa minua, Klairon! Te olette minun jumalattareni, jota minä kunnioitan. Ihmiset puhuvat minun äärettömistä rikkauksistani, tuhansista miljonista, joita olen perinyt esi-isiltäni, uljailta Rahan-sankareilta. No, niin! Minä olen rikas; sallikaa minun olla rikas teidän tähtenne, niin minä hämmästytän koko Parisia sillä ihmeellisellä loistolla, jota minun rakkauteni kokoaa ympärillenne. Kaikki itämaiset sadut tahdon minä tehdä tähtenne tosi-tapauksiksi, ja se, mitä Abdallah uneksui Semiramiksen taikamaisista puutarhoista, — se on oleva todellista minun Semiramikseni, Klairon'in suhteen. Te olette jo tänä päivänä armahtanut minua äärettömästi: te olette armossanne pukeutuneet siihen aamu-pukuun, jonka minä teille tänä aamuna lähetin…"