"No, mitä vastaatte?" kysyi Klairon läähkästen.
Kreivi hymyili ja katsoi häntä kauvan ja vakaasti silmiin.
"Te tahdotte siis välttämättömästi vastausta, kova, ylpeä Klairon? Vastausta teidän syytöksiinne ja nuhteisiinne? Hyvä! Minä myönnyn taas, kuten ennenkin teidän tahtoonne. Teidän pitää saamaan vastaukseni. Laittakaa itsenne valmiiksi kello kahdeksaan tänä iltana. Valmistakaa matka-arkkunne, pukekaa myös itsenne matka-pukuun ja odottakaa niin minun käskyäni. Täsmällensä kello kahdeksan pitää teidän saada vastaukseni. Ja nyt, kallis Klairon'ini, sallikaa mun tarjota teille käsivarteni ja taluttaa teitä takaisin huoneisiinne. Korinne koristuksinensa lähetän minä ehtoolla teille takaisin vastaukseni mukana. Siis, tulkaa nyt, Klairon!"
2.
Ehtoolla.
Päivä oli viimeinkin kulunut loppuun ja ehtoon hämärä verhosi maan. Raskaina ja hitaina olivat Klairon'ista tunnit kuluneet: kaikki voimansa oli hänen täytynyt kokoilla yhteen, voidaksensa edes toisten näkyvissä säilyttää ylpeän ryhtinsä ja ruhtinaallisen maltillisuutensa. Mitkä aatteet, mitkä toiveet olivatkaan tänä pitkänä päivänä liikkuneet hänen sielussansa, kuinka monilla kysymyksillä mahtoi hän ilman lepoa ja rauhaa kiusata itseänsä? Mitä se merkitsi, että kreivi ei kohta vastannut hänelle? Tahtoiko hän valmistaa hänelle jonkun odottamattoman ilon? Tahtoiko hän matkustaa hänen kanssaan pois ja matkalla jossain hiljaisuudessa vihittää itsensä hänen kanssansa? Mistä se tuli, että hän, joka muutoin oli äkki-vihainen ja tuntehikas, kuunteli tänä päivänä suurella maltilla lu'ettavan sellaista kirjettä itsellensä, eikä edes sanallakaan puolustanut itseänsä kirjeessä mainittuja syytöksiä vastaan.
Mutta kuulehan! Vaunut ajoivat linnan-pihaan, — kreivin matka-kuski, — ja tuossa toiset vaunut! Ne ovat ne vaunut, jotka kreivi joku viikko sitten lahjoitti Klairon'ille. "Niin, se on niin, kuin sitä ajattelinkin", iloitsi Klairon. "Kreivi lähtee matkalle kanssani! Lähdemme hää-matkallemme! Hänen siveyden-tunteensa sotii sitä vastaan, että täällä linnassa, jossa hänen puolisonsa ruumis äskettäin on maannut koru-vuoteella, vietettäisiin nyt toisia häitä. Oi, hänellä on jalo ja ylevä sydän! Hän ansaitsee Klairon'in rakkauden! Kuule! Nyt lyö kello kahdeksan! Ratkaiseva hetki lähestyy. Ah, se tapaa minut miehukkaana, se tapaa minut levollisena!"
Samassa kolkutettiin ovelle.
Klairon istui hitaisesti erääseen noja-tuoliin ja huusi käskeväisesti: "astukaa sisälle!"
Kohta aukeni ovi ja kreivin hovi-mestari tuli sisälle.