Nauroi koko Permin väki. Sinisilkein, punapauloin tiensä kirjailluksi näki: Tundran yöstä Intiahan vieri virta Permin rahan.
Sielu vieri kullan myötä.
Permin sielu, Permin valta, vaipui varjoon, josta lähti, putos niinkuin taivahalta putoo kirkas lentotähti.
Kulki Kaiho Karjalahan, Inkerinkin istuimille niinkuin itkeväinen impi, kalvaana ja hajan hapset.
Virkki:
»Herkät hetken lapset, käykää kyynellähtehille: itkuni on kaunihimpi kuin on naurunhelke toisten. Heitän teille kyynelhelmet vienot, katkerat kuin lempi: itkuni on ikuisempi kuin on vaivat vaiveroisten.»
Saivat herkät hetken lapset polvillensa kanteloisen. Niinkuin kulta kielet soi sen, kaiken, minkä ihmisrinta tuskassaan loi ikuisinta.
Saapui Murhe Suomeen muuhun niinkuin synkkä vuoren peikko. Kansan kytki jalkapuuhun.
Seisoi Suomi surun suossa
niinkuin mykkä uhrikuusi.
Ilvehtien inha peikko
tuota katsoi, varsin huusi: