Moni Auroralle jo vangiks jää:
heit' taivahan tuulet lennättää.
Kevätmyrskyn saivat he sydämeen,
keväthurman Auringon tyttäreen.
Heilt' unhoss' on koti, kontu ja työ:
kevät-aaltona tunteensa kuohuu ja lyö.
Ei muista he enää muotoja maan;
he laulavat vain kevät-armastaan:
»Niin kaunis on hän, niin kaunista ois
Auroran vaunuissa vieriä pois!»
SERENAADI
Jo herää, herää! Jo aamu noussut on, oi armahin, Syöskäämme aamuruskon lentimin meren ja lemmen aaltoin leikkeihin, pois, irti elon pitkäst' ikävästä! Nyt punapursin viillätämme tästä etäälle, onnellisten saarihin… Jo aamu noussut on, oi armahin!
Näät, aallot vetää jo vaahtisilla käsivarsillaan meit' tuonne hienoon hiekkavalkamaan, miss' unten sorsa soutaa sinisin, miss' seisoo tuomet tertuin valkehin ja vartoaa… Sun syömmes sykinnästä puut onnen puhkes. Sua kiitän tästä! On aamu meille noussut, armahin!
HELKÄHDYS
Tää että katoaa ja etten kiitäväistä kiinni saa, ma sitä surisinko, koito? Pois se! Jos jäisi luokse, niin ei kaunis ois se, ei autuutta niin määrätöntä tois se.