Meit' oudot haaveet heittelee, yks nousee, toinen vaipuu; ja sentään kalleimpamme on tuo tuhon tuova kaipuu,
mi uskot uudet nostattaa, mi rauhaisat vie sotaan, ja myriaadit kuljettaa näin kohti turmiotaan.
Ei elon aikaa säästä hän, ken ikuisempaa janoo, vaan kuihtuvalle kuorelleen hän tyynin mielin sanoo:
Nyt voitit voiton suurimman, kun vastuksesi suli, sun iski tuli taivainen, Jumalan murheen tuli.
Auringolle.
Kaunis olet, rikas olet, sentään syötät karvaan petun. Mitä tahdot, Kaikkivalta, kartanoista kadotetun?
Ennen palvoin pyhyyttäsi, nyt ma petostasi pelkään. Suuri olet, kirkas olet, sentään heität pimeen selkään.
Nyt en katsettasi siedä aamuin, päivin enkä illoin: jos ma valkeutes näen, mustempi vain yöni silloin!
Minun ei pitäisi näin.
Minun ei pitäisi näin miettiä takaisin päin ja hetkestä hetkeen kuvaasi armasta toistaa, mutta kun yksin ma jään, aina sen eessäni nään, kuin tähti se yöstä ylleni lempeesti loistaa.